sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Synttäriyllätys: matka Amsterdamiin!


Rakkain ystäväni yritti ovelasti välttyä juhlimasta pyöreitä vuosiaan. Mutta lähipiiri vesitti nämä suunnitelmat tehokkaasti salakavalalla suunnitelmalla, jota oli hiottu jo kesän alusta saakka. Terveisiä vaan ystäväiseni sinne ruudun taakse. Tiedän, että olet siellä. Yhteisestä matkastamme alkaa olla jo ihan liian pitkä aika, joten on aika korjata asia.

Ystäväni aviomiehen avustuksella olemme keränneet rahaa syksyn aikana reissua varten. Lennot löytyivät varsin edullisesti ja myös erittäin mukavan oloinen majoituspaikka saatiin varattua hyvissä ajoin. Ohjelmasta on jo hieman ajatuksia, mutta tähän suunnitteluun synttärisankari saa myös itse osallistua. Ihan viime tinkaan emme halunneet venyttää yllätystä, koska fiilistely on jo osa matkaelämystä ja vielä mukavampaa on jakaa se yhdessä.


Yllätysillallisella ystäväni sai kuusi kirjekuorta, joista ensimmäisestä löytyi matkarahaa. Toisesta kuoresta löytyi lentolippu Amsterdamiin, kolmannesta kuoresta osoite ja kartta hotellille. Neljännestä kuoresta matkaopas, viidennestä kuoresta matkaseuraa ja kuudennesta kuoresta onnittelukortti.


Ystäväni ilme oli kuoria avatessa näkemisen arvoinen ja yllätys oli erittäin mieluisa. Ihanaa, ettei tarvitse enää pinnistellä ja pitää salassa sitä, että kolmen viikon päästä lähdetään tyttöreissulle Amsterdamiin!


Hyvää syntymäpäivää ihana ystäväni! <3

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Los Angeles - Venice Beach ja Santa Monica


Nämä rannat kuuluvat ehdottomasti näkemisen arvoisiin paikkoihin Los Angelesissa. Venice Beachilta löytyy värikästä katuelämää, kaikenlaisia liikkeitä, ravintoloita, Muscle Beach ja hieno pitkä laituri. Santa Monica on tunnettu laiturille rakennetusta huvipuistosta ja ympäröivästä hiekkarannasta.





Me otimme helmikuisella reissullamme fillarit alle Marina Del Ray:sta. Suurkiitos kaverillemme pyörien lainasta! Ajoimme ensin viitisen kilometriä Venice Beachille, josta jatkoimme kohti Santa Monicaa. Matkaa näiden laitureiden välillä oli noin kolme kilometriä, joten pyöräily on kävelyn sijaan oivallinen vaihtoehto.




Polkupyörällä matka sujui oikein mukavasti ja hiekkarannan tuntumassa meni hyväkuntoinen pyörätie. Jonkun verran väylällä oli hiekkaa tuulisen sään ansiosta paikka paikoin sekä tietysti muuta liikennettä, mutta pääsimme etenemään oikein hyvää vauhtia. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta tuuli verotti jonkun verran lämpötilaa.





Pysähdyimme jäätelölle Venice Beachilla ja hämmästelimme tovin vilkasta rantaelämää. Paikalla oli jos jonkinlaista yrittäjää ja he saivat enemmän tai vähemmän yleisöä esityksilleen. Joka puolella pauhasi musiikki, ohi vilahteli skeittareita ja ihmiset sinkoilivat kuka mihinkin suuntaan. Rannan tuntumassa pyörätien vieressä oli runsaasti liikkeitä ja hamppukukan tuoksu sekoittui raikkaaseen meri-ilmaan.


Jatkoimme ajoa kohti edessä häämöttävää Santa Monica Pieriä. Huvipuiston laitteet erottuvat jo kaukaa, mutta matka oli silti yllättävän pitkä. Venice Beachin kojut loppuivat jossain kohtaa ja hiekkarannan tuntumassa oli hetken aikaa jopa rauhallista ajaa.



Santa Monicaa lähestyttäessä huomiomme kiinnittyi puistoon, jossa oli erilaisia temppuilijoita. Yksi käveli nuoralla ja toinen liiteli renkaiden avulla radan läpi. Ihastelimme hetken taitavia temppuilijoita, jonka jälkeen, ajoimme alikulkusillan läpi Santa Monican laiturin toiselle puolelle tarkoituksenamme käydä kuvaamassa laiturin alustaa. Rantaan oli jonkun verran matkaa, joten jäimme vuorotellen vahtimaan pyöriä, kun toinen kävi rannassa.



Rannalla meidän yli liiteli upea lauma pelikaaneja, joista saimme muutaman kuvankin talteen. Samalla saimme palasen huvipuistotunnelmaa, kun musiikki ja hauskanpidon äänet tulvivat laiturilta. Yhdessä tuumin päätimme palata tänne vielä uudelleen. Lupasimme palauttaa pyörät muutaman tunnin kuluttua, joten oli aika kurvailla takaisin kohti Marina Del Ray:ta. Ajelimme paluumatkalla läpi Venice-kanaalin, jossa törmäsimme kauniiseen haikaraan.



Kokonaisuudessaan pyörälenkkimme oli yli 16 kilometriä ja sen kyllä huomasi. Saimme palautettua pyörät parhaimpaan ruuhka-aikaan, joten kaverimme suosituksesta jäimme syömään Venice Beachille rannan tuntumaan, että näkisimme auringonlaskun. Valitsimme kaksikerroksisen Whaler -nimisen ravintolan, josta näkyisi hyvin ranta. Totesimme kuitenkin, että yläkerrassa oli sen verran kova meteli, ettei ruokailu siellä olisi kovin miellyttävä kokemus, joten siirryimme alas katetulle ja lämmitetylle ulkoterassille.



Ruokalistan mukaan tarjolla oli burgeri, joka mahtuu Losin TOP 10 parhaimpien burgereiden joukkoon, joten sellaiset sitten tilasimme. Ruokaa odotellessa aurinko alkoi painua horisontin alle ja taivas värjäytyi oranssiksi. Rannalla oli paljon ihmisiä ihailemassa auringonlaskua ja kävin itsekin napsimassa muutaman kuvan, sillä terassin muovipressuilla vuorattujen seinien läpi kunnon kuvia ei saanut.




Burgeri oli muuten todella hyvä. Hyvin yksinkertainen, mutta erittäin mehukas ja toimiva eväs. Lisukkeeksi saimme oivallisia bataattiranskalaisia. Kävimme aterian jälkeen vielä rannalla kuvailemassa auringonlaskun rippeitä, jonka jälkeen oli aika siirtyä autolla takaisin majapaikkaan Queen Marylle. Venice Beachin tuntumassa on muuten suuri parkkipaikka, jossa oli hyvin tilaa auringonlaskun aikaan. Paikoitus on maksullinen, mutta meidän lähtiessä kukaan ei ollut kopissa perimässä maksua, joten ajoimme ulos, koska rannalla ei näkynyt parkkiautomaattiakaan.



perjantai 8. syyskuuta 2017

Lapsuuden muistot johdattivat meidät Broumovin kaupunkiin, Tsekin tasavaltaan

Rakkaus matkusteluun taitaa olla jonkinlainen sukuvika, sillä jo ennen syntymääni omat vanhempani reissasivat Euroopassa. Näillä matkoilla syntyi ystävyyssuhteita, joita kävimme oman lapsuuteni aikana miltei joka kesä verestämässä. Näinä vuosina olenkin kiertänyt melkein koko Euroopan muutamia maita lukuunottamatta, mukaan lukien myös sellaisia valtioita, joita ei enää ole olemassakaan.


Eräs ystäväperhe asui aikoinaan Prahassa, Tsekkoslovakiassa, ja perheessä oli kätevästi kaksi poikaa, melko tarkalleen saman ikäiset minun ja pikkuveljeni kanssa. Vaikka yhteistä kieltä ei meillä lapsilla ollut, hyvin aina viihdyttiin ja Tsekinmatka oli aina odotettu. Jossain vaiheessa oma reissailu jäi vähän vähemmälle, ja matkakohteetkin olivat usein muualla. Ajatus tunkea vaivaamaan puolituttuja ihmisiä tuntui jotenkin vieraalta.

Keväällä 2017 kuitenkin nuorempi näistä veljeksistä matkusti ystäviensä kanssa Tallinnaan. Lennot olivat olleet halvemmat Helsinkiin, ja täältä oli laivayhteys määränpäähän. Umpimantereella asuville laivaristeily oli kuin kirsikka kermakakun päällä, joten päätös oli ollut lopulta helppo ja yksimielinen. Hän lähetti aikeistaan viestiä ja kysyi olisiko meillä halua käydä vaikkapa kahvilla. Olihan meillä! Vietimme mukavan illan syöden ja juoden hyvin Helsingin ytimessä. Tällä kertaa jopa pystyimme juttelemaan!


Tästä se sitten alkoikin muotoutua. Nimittäin jo jonkin aikaa hähmäisenä haaveena vellonut ajatus Keski-Euroopan road tripistä alkoi saada konkreettisia kiintopisteitä, eikä siitä ole enää kovin pitkä matka perille.


Reissu alkoi ensin lennolla Wieniin, josta vuokrasimme seuraavana aamuna pehmeäpenkkisen ja ohjaksia auliisti tottelevan auton. Piipahdimme ensin Itävallan, Slovakian ja Unkarin valtionrajojen risteyksessä. Jätin sinne parhaan Snorlaxini vartioimaan Pokemon gymiä, ja siellä se on edelleen, viettänyt jo kuukauden nyt blogin julkaisuhetkellä. Jos joku liikkuu hoodeilla, käykää vapauttamassa.. Tarjoan  bisset kuvatodistetta vastaan.



Sitten ajoimme Slovakian halki pohjoiseen ensin Matala-Tatran yli ja lopulta Korkea-Tatralle saakka. Karpaattien vuoriston korkeimmat huiput sijaitsevat juuri täällä. Seuraavaksi jatkoimme edelleen kohti pohjoista rajan yli Puolaan, jossa vietimme pari päivää tutun koirankasvattajan vieraina, ja lopulta Puolan läpi Tsekin tasavaltaan, Broumovin kaupunkiin.




Broumov on keskiaikainen kaupunki, jonka benediktiinimunkit perustivat maalle, jonka he olivat saaneet Böömin kuninkaalta Ottokar I:ltä. Luostari vaurastui, ja sen ympärille kasvoi merkittävän kokoinen kaupunki. Vuosisatojen aikana Broumov ehti kuulua pitkään Itävalta-Unkarin alueeseen, ja suuri osa Broumovin asukkaista olikin saksankielisiä. Kun Tsekkoslovakia syntyi vuonna 1919, saksankielinen väestö painostettiin muuttamaan pois, ja kaupunki alkoi näivettyä. Toisen maailmansodan jäljiltä Tsekkoslovakia jäi Neuvostoliiton määräysvallan alaiseksi sosialistiseksi valtioksi, aina vuoden 1989 samettivallankumoukseen saakka. Sosialistisen hallituksen aikana uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä ja luostareita ja kirkkoja järjestelmällisesti tuhottiin, tai vähintään jätettiin rapistumaan. Näin kävi myös Broumovin benediktiiniluostarille, jonka henkiinherättämisessä ystäväperheeni pojat perheineen ovat olleet alullepanijoina ja päätekijöinä.



Saavuimme Broumoviin sovitusti torstai-iltana. Olimme saaneet vinkin, että kaupungin paras majapaikka on nimeltään Manor House, ja sieltä varasimmekin vierailun ajaksi itsellemme huoneen. Manor House oli nimensä veroinen, suuri kartanomainen talo, jonka alakerrassa oli yhdistetty baaritiski-respa, sen edessä joitakin pöytiä ruokailua varten sekä ovi terassille. Kuittasimme pikaisesti huoneemme ja ronttasimme tavaramme hissillä 4. ja ylimmässä kerroksessa sijainneeseen huoneeseemme. Pikaisen siistiytymisen ja tuliaiskassin tarkastamisen jälkeen palasimme takaisin alas, jossa nuorempi veljeksistä jo odotti meitä.

Hänen johdatuksellaan kävelimme noin kilometrin verran kohti asuinaluetta. Ensin oli joitakin söpön pinkein ja mintunvihrein värein maalattuja kerrostaloryhmiä. Näiden jälkeen avautui aukealla pari tennis- ja koripallokenttää, ja niiden takana viehättävä omakotitaloalue. Meidät johdateltiin sisään ja esiteltiin kotiväelle; vaimo, serkku, omat ja serkun lapset ja naapurinlapset. Koululaisilla oli loma-aika, joten lasten kavereita oli tullut pulikoimaan pihan uima-altaaseen. Niskakarvat pystyssä tästä autenttisen paikalliselämän kokemuksesta istuimme terassipöytään juttelemaan ja odottelemaan, kun meille kannettiin alkupalaksi bulgarialaista kylmää valkosipulilla maustettua kurkku-smetana-keittoa, pääruuaksi haudutettua naudanpaistia, knedliikkejä ja perinteiseksi tsekkiläiseksi luonnehdittua ruskeaa kastiketta.


Vanhempi veli Jan liittyi myös seuraamme. Häntä kutsutaan Honzaksi, kuten useita Jan-nimisiä Tsekeissä.

Jälkiruuaksi tarjottiin kekseistä, kermavaahdosta ja mansikoista rakennettua vähän pavlovaa muistuttavaa torttua. Pääruuan ja jälkiruuan välissä sain kunnian maistaa myös reissun ehkä eksoottisinta ruokalajia, matjessillireseptillä valmistettua kesäkurpitsaa. Tämmöinen resepti oli kehitetty tai jotenkin perimätietona kulkeutunut talon emännän kautta. Kalaruokien saatavuus on ollut ja on edelleen aika hankalaa tuolla mantereen keskellä, joten silli oli neuvokkaasti korvattu kesäkurpitsalla. Tietenkin. Noh, se oli kyllä hyvää. Tunnistin tutun sillinmaun. Kesäkurpitsan koostumus oli yllättävän napakka. Suolaa oli aivan hel-ve-tisti! Söin kaiken, mutten ottanut lisää. Onneksi kaiken tämän kaveriksi oli tarjolla paikallisen Pivovar Broumovin valmistamaa Opat-olutta.


Illan pimetessä auringon laskettua, taivaanrannasta nousivat ukkospilvet. Taivaanrannassa hohtavat salamat olivat upeata katseltavaa kunnes oli aika todeta, että lienee parasta kiiruhtaa majapaikkaan ennen kuin rankkasade ehtii kohdalle. Näin myös teimme. Viimeiset 50 metriä juoksimme pengerrettyä vallia pitkin ylös kiiruhdettuamme kiireessä pätkän matkaa väärää väylää. Hotellilla ihastelimme vielä hetken rankkasadetta ja melkein yllämme raivoavaa ukkosta.

Koska paikallisopas on aina parempi kuin Google, kyselimme hieman tärppejä seuraavan päivän aikana nähtäväksi. Päivä vaikutti sateiselta ja sumuiselta, joten skippasimme pitemmät kävelyreitit ja näköalapaikat ja suuntasimme kohti Ostasta, jossa on mahtavia hiekkakivipylväitä.



Olimme jo matkalla naureskelleet typeryydellemme, ettei meillä ollut lainkaan käteistä rahaa. Suunnitelmissa oli käydä heti aamulla pankkiautomaatilla, mutta niinpä vain päädyimme perille kohteeseen ja parkkipaikalle, jossa parkkimaksusta olisi pitänyt maksaa 50 korunaa tms. Ukko ei puhunut kuin tsekkiä, mutta viittoili sujuvasti. "Vain käteinen kelpaa. 100 metriä tuota mäkeä ylöspäin on ravintola, siellä voisi olla pankkiautomaatti", hän viittoi. Ravintola löytyi, mutta pankkiautomaatia ei. Sen sijaan englantia puhuva myyjätär neuvoi, että mäen alla on pieni kaupunki, jossa on pankkiautomaatteja. Haimme rahat, pidättelimme hetken sadetta paikallisessa ruokakaupassa ja palasimme takaisin parkkipaikalle. Paikalliset ruokakaupat ovat muuten aina todella kiehtovia!

"Jos ostan vain kaksi sikspäkkiä, jooko?"

Kinkkuleivät ja...

...kermamunkit omissa koreissaan kaupan hyllyllä 

Maksoimme pysäköinnistä ja keräsimme autosta mukaamme kameran ja sadeviitat. Koko aamun oli ollut vuorotellen kuivaa ja sadetta. Ei mitään kovin kovaa sadetta, mutta kuitenkin riittävästi ettei haluttanut kokeilla onnea. Olihan perille kivitolpille matkaa kuitenkin vajaa kilometri jyrkähköä ylämäkeä. Matkalla ylös katselin hieman hämmentyneenä polkua, josta noin puolet oli lähtenyt sateen mukaan, ilmeisesti edellisiltaisen ukkosmyräkän aikana.


Kiipesimme kuitenkin polun reunustoja pitkin ylemmäs, ja lopulta saavutimme kivipylväät. Huikean erikoinen paikka! Ehdottomasti kannatti tulla. Aloimme kaivella kameraa ja 360-kameraa, sekä tietysti pyydystää Pokemoneja, kun jossain lähettyvillä alkoi jyrähdellä. Vinkkasin, että tuosta polun kunnosta päätellen meidän ei kannata odotella sateen yltymistä kovin pitkään. Kaivoimme sadeviitat esiin ja otimme vielä muutamia kuvia, kun alkoi sataa. Ihan kunnolla.





Tsekkaa täydelliset 360-kuvat Facebookista Ne Tammelat -sivultamme



Lähdimme haikein tunnelmin kiiruhtamaan alamäkeen. Vauhtimme kiihtyi sateen myötä ja pari kertaa meinasin liukastua selälleni polun mutapenkereellä. Vettä virtasi jyrkiltä vuorenreunoilta yhä enemmän ja enemmän polulle, jossa se alkoi seurata jo edellisenä iltana kaivertamaansa ojaa pitkin alas, leventäen sitä entisestään. Lopulta olin reisistä alaspäin aivan märkä. Kuin olisin käynyt istumassa ammeessa. Farkut tuntuivat painavan 20 kiloa ja epäilin että taskussani oleva puhelin oli jo mennyttä kalua. Se selvisi sittenkin! Autolle päästyämme sadekin alkoi jo laantua, mutta vaatteet märkinä oli hieman ankeaa olla. Onneksi sää oli auringon paistaessa lämmin, ja märilläkin housuilla voi ihan hyvin mennä vaikka syömään!



Olimme kysyneet vinkkiä myös ruokailupuoleen. Vakuuttavimmalla äänellä oli suositeltu läheisessä kylässä sijaitsevaa Svejk-ravintolaa. Svejk on eräänlainen paikallinen kansallissankari, ja Svejkin baareja ja ravintoloita on joka kylässä vähintään yksi. Siellä kuitenkin tarjotaan takuulla aitoa tsekkiläistä juomaa ja ruokaa! Litra Pilsner Urquellia ja possun nyrkki oli niin messevä annos, että märät housut eivät vaivanneet enää ollenkaan. Kuivat kengät kuitenkin halusin käydä vaihtamassa vielä ennen kierrostamme tehtaalla.






Kuten aiemmin mainitsin perhe oli alunperin umpi-prahalainen, mutta sosialistisen kauden päätyttyä ihmisille alkoi avautua uusia mahdollisuuksia tehdä ja omistaa asioita. Niinpä ystävämmekin käyttivät tilaisuuden hyväkseen sellaisen osuessa kohdalle, ja ostivat kaukaisesta Broumovista myynnissä olleen suodattimia valmistavan tehtaan. Saimme kutsun tehtaalle tutustumiskierrokselle ja pääsimme näkemään raaka-aineita, lopputuotteita ja laitteita joilla sellu muuttuu suodattimeksi. Valitettavasti vierailumme aikaan oli loma-aika, joten tehtaan koneet olivat sammuksissa. Emme siis päässeet näkemään laitteita työssä, mutta toisaalta ehkä korvamme säästyivät tärveltäväksi jossain festareilla. Päivän kruunasi vielä vierailu upeasti restauroidussa Broumovin luostarissa.


Broumovin vanhaan keskustaan meillä ei valitettavasti ollut aikaa tutustua, kuin pienen autolla eksyskelyn verran. Paikka näytti kyllä viehättävältä, ja mieli tekee päästä sinne toivottavasti jo pian uudelleen. Kaiken kaikkiaan Broumov lähiseutuineen on kiinnostava paikka, jossa on odottamaani runsain verroin enemmän nähtävää. Erityisen mukavaa ja mieltä lämmittävää oli nähdä lapsuuden kavereiden menestyneen hyvin elämässään. Lähtökohta kylmän sodan aikaisessa Prahan lähiössä oli aika erilainen.