Ne Tammelat: tammikuuta 2017

perjantai 20. tammikuuta 2017

Koiranpennun hakumatkalla Tanskassa

Kirjoitushetkellä Tanskan reissuja on kertynyt itselleni jo 13 kappaletta, joista suurin osa on liittynyt koiriin tavalla tai toisella. Ensimmäinen ja ehkä ikimuistoisin yhteinen reissumme tehtiin elokuussa 2011, kun olimme kesän aikana saaneet tiedon, että meille on syntynyt pitkään haaveilemamme broholminkoiranpentu Tanskassa, Ærøn saarella.


Matkan suunnitteluun oli aikaa reilu kuukausi ja kasvattajan toiveena olisi, että pentua ei kuljeteta lentokoneella, joten aloimme Ilkan kanssa kartoittamaan vaihtoehtoisia tapoja autoilla Tanskaan. Kumpikaan meistä ei ollut vielä silloin kovin innostunut ajomatkasta Ruotsin läpi ja pennun kanssa pitkä ajomatka takaisin ei myöskään houkutellut.


Päädyimme valitsemaan Finnlinesin autolautan Saksan Travemündeen, josta ajomatkaa perille vain noin 250 km. Lauttamatkasta on jo sen verran pitkä aika, että aika on kullannut muistot suurelta osin. Ehkä vahvimpana on jäänyt mieleen lauttamatkan pituus (28,5 h) ja vähäiset aktiviteetit lautalla. Siellä oli yksinkertaisesti tylsää, vaikka olimme varautuneet elokuvilla ja rästihommilla, joita tilavassa hytissämme saimme rauhassa tehdä. Pieni tax-free-myymälä oli auki vain muutaman tunnin ja yksi ravintola tarjoili kaiken tarvittavan ruuan. Taisi sieltä myös yksi baarikin löytyä. Kun satama häämötti vihdoinkin horisontissa, alkoi matkan jännittävin osuus olla lähellä.



Travemündeen lautta saapuu aina iltaisin klo 21.30 ja suunnitelmissamme oli ajaa suoraan Tanskan puolelle paikantamaan aikaisin seuraavana aamuna lähtevän lautan sijainti. Ajomatka menikin illan hämärtyessä vauhdikkaasti ja saimme maistella Saksan moottoriteiden huumaa muutaman sadan kilometrin matkalla. Siirtymä Tanskan puolelle sujui pysähdyksittä ja pian olimmekin löytäneet Fynshav'nin sataman, josta lauttamme lähtisi seuraavana aamuna kohti Ærøn saarta. Huomasimme matkalla muutaman hotellin, mutta totesimme, että voimme yhtä hyvin nukkua autossa ne muutamat tunnit, jotka meillä oli vielä aikaa. Elokuisena iltana autiossa, pilkkopimeässä lauttasatamassa nukkumisessa oli kieltämättä oma tunnelmansa.


Muutaman huonosti nukutun tunnin jälkeen kaunis aamu valkeni Tanskassa ja sataman rakennukseenkin tuli elämää, joten pääsimme suorittamaan aamutoimet ja olimme lähes virkeitä lauttamatkalle. Varmistus, että olemme menossa oikeaan lauttaan ja auto kyytiin. Nyt en enää muista, varasimmeko autopaikan etukäteen, mutta ainakin lomakaudella se kannattaa tehdä joko soittamalla lauttayhtiön asiakaspalveluun tai varaamalla netin kautta.


Fynshav > Søby -välinen matka kestää noin 70 minuuttia ja lauttaliikennöintiä hoitaa Ærøfærgerne. Edestakaisen lauttamatkan hinta kahdelta hengeltä auton kanssa maksoi reilut 100 euroa. Hinnat vaihtelevat sesongin mukaan ja ne kannattaa tarkistaa etukäteen lauttayhtiön nettisivuilta.


Ærøn saari on kokonaisuudessaan noin 20 kilometriä pitkä, joten jo nopean ajomatkan päästä saavuimme Ærøskobingin kaupunkiin, jossa tulevan koiramme kasvattaja asui. Onneksi olimme googlettaneet paikan jo tarkasti etukäteen, joten löysimme nopeasti perille. Paikalla oli myös pennunostajat Hollannista, joihin pidämme edelleen yhteyttä.

En ehkä koskaan unohda ensikohtaamista pentujen kanssa, kun kasvattaja laski heidät ulos pihalle temmeltämään. Nämä pienet hurmaavat termiitit olivat erittäin vilkkaita ja innokkaita maistelemaan kaikkea eteen tulevaa. Saimme tutustua pentuihin, heidän emäänsä ja kasvattajaan, jonka jälkeen siirryimme huolehtimaan pennun kauppaan liittyvistä yksityiskohdista.





Aikamme saarella oli valitettavan lyhyt ja lauttamatka takaisin kutsui jo muutaman tunnin kuluttua. Olimme voiton puolella ja kaikki pennun ostoon liittyvät asiat olivat sujuneet vaivattomasti. Pennun koti, emä ja kasvattaja vaikuttivat kaikki todella ihanilta ja kaikki se jännitys, mikä matkaan oli ladattu, alkoi pikkuhiljaa purkautumaan. Søbyn satamasta matkustimme taas jo tuttua reittiä takaisin Fynshav’iin, jossa hyvästelimme hollantilaiset ja heidän uuden perheenjäsenensä. Oli aika jatkaa ajomatkaa takaisin Travemündeen.



Lautta lähti Suomeen takaisin niinkin mielenkiintoiseen aikaan kuin kello kolme yöllä. Muistelen, että pääsimme lauttaan kuitenkin useita tunteja aikaisemmin ja saimme asettua rauhassa hyttiin koiranpennun kanssa. Edessä oli jälleen pitkä, lähes 30 tunnin kotimatka. Vieraskoreus karisi nopeasti pennulta ja eipä aikaakaan, kun se jo maisteli laivan sängyn lakanoita. Matkalle varatut lelut kiinnostivat vain nanosekunnin kunnes suussa oli taas jotain kiellettyä. Yritimme ulkoiluttaa pentua kannella mahdollisimman useasti, mutta viihdykkeet laivalla olivat kovin vähäisiä. Onneksi se välillä aina nukahti ja mekin saimme levätä.









Väsyneinä, mutta onnellisina palasimme kotiin ja arkielämä Pluton kanssa saattoi alkaa. Vaikka matkalle osui tunteita epäuskosta tylsyyden kautta väsymykseen, emme vaihtaisi hetkeään pois näistä kokemuksista. Pluton saaminen oli kaiken sen arvoista. Emme arvanneet silloin, miten monia koiramaisia seikkailuja meillä vielä olisikaan edessä Tanskaan ja muihin maihin!


Sittemmin olemme palanneet Ærøn saarelle vuosittain ja tutustuneet siihen pala kerrallaan lisää. Saarella on monia hienoja paikkoja, joista kerromme lisää erillisessä blogipostauksessa.

perjantai 13. tammikuuta 2017

New York - High Line, Carrien kotikatu ja Spotted Pig

Muistoja New Yorkin matkalta 1.1.–7.1.2016

Sinkkuelämää sarjaa seuranneena yksi haaveistani New Yorkin reissulla oli käydä kurkkaamassa Carrien kotikatua, mikäli se osuisi kätevästi muuhun ohjelmistoon. Lähtöpäivänä menimme tutustumaan High Laneen, joka on käytöstä poistettu, katutason yläpuolella kulkeva, 2,3 km pitkä raideyhteys Gansevoort Streetin ja 34th Streetin välillä. Junaradan tilalla on nykyisin kaunis, suosittu puisto, johon tutustuminen on maksutonta.


Hektisen viikon päätteeksi tämä oli sopivan rauhallista ajanvietettä ja Ilkka sai samalla piilojuopoteltua hotellille ostetun oluen, jonka maan tapojen mukaisesti naamioimme paperipussiin. Matkan varrella meitä viihdyttivät erilaiset katutaiteilijat, joita sai rahoittaa oman fiiliksensä mukaan. Reittimme kulki kohti etelää ja puiston loppupäässä huomasin, että emme olleet kovin kaukana kuvauspaikkana toimineesta kadusta, 66 Perry Streetistä.



Itse sarjassahan Carrien kuvailtiin asuvan Upper East Sidella, mutta kuvauksiin käytetyn asunnon julkisivu sijaitsi West Villagessa. Tarkkojen koordinaattien ansiosta löysimmekin oikean kadun ja talon aika nopeasti, joka kieltämättä näytti heti teeveestä tutulta. Rappusille ei tosin ollut asiaa, sillä eteen oli vedetty naru. Emme olleet varmaan ensimmäiset paikkaa bongaavat, joten naapurusto saattoi olla vuosien mittaan kypsynyt mahdollisiin ovikellon soittelijoihin ja kyselijöihin.


Sarjan ympärillä pyörivä glamour karisi aika nopeasti paikan päällä kadulla olleiden roskapussien, koirankakkojen ja toinen toisensa perään tiukasti pysäköityjen autojen ansiosta. Sarjassahan katu esitellään autottomana tai Mr. Bigin tyylikäs auto pysäköitynä ikkunan alle. Carrie liihottelee kadulla mitä kauneimmissa mekoissa ja tunnelma on seesteinen. Paikan päällä katu ei erotu naapurikaduista juuri mitenkään, vain toinen paikalle eksynyt sarjan fani nappaa hänkin nopeasti valokuvan ja jatkaa matkaansa. Sarjan tosiystäville järjestetään paljon kiertokävelyitä ja -ajeluita, niistä löytyy lisätietoa googlettamalla.

Pitkän kävelyrupeaman jälkeen oli aika katsastaa lähistöllä oleva ruokatarjonta. Ilkka muisti kuulleensa jotain mainintoja ravintolasta nimeltä Spotted Pig, johon ei karttamme mukaan ollut pitkä matka. Pilkulliset porsaat somistivat kulmakuppilan näköistä ravintolaa, joka oli kohtalaisen täynnä. Mahduimme kuitenkin sisälle ja pienen odottelun jälkeen meidät ohjattiin pöytiin. Olimme puolivahingossa eksyneet sillä hetkellä Michelin-tähden omaavaan ravintolaan, joskaan tämä ei ulkoasunsa puolesta heti vastannutkaan sitä mielikuvaa mikä meillä kyseisistä ravintoiloista. Erittäin täyttävät mätöt ja hieno ranskalaisvuori maittoivat nälkäisille kulkijoille. Aterian kruunasi vielä suussa sulava banoffee-torttu. Näillä eväillä oli hyvä jatkaa kotimatkalle.




sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Chamonix - ostokset, ravintolat ja majoitus

Vajaan kymmenen tuhannen asukkaan kylä on enemmän tai vähemmän täynnä kiipeilyä ja laskettelua harrastavia turisteja, joka näkyy hyvin pääkadun ostostarjonnassa. Laadukkaita ja arvostettuja urheiluvaatteita etsivälle tämä on mitä hienoin ostospaikka. Hinnat liikkuvat Suomen tasolla elleivät ylikin. Intersportia lukuunottamatta ketjuliikkeitä tulee hyvin vähän vastaan. Ruokakauppoja ei myöskään tule ihan joka kulman takaa vastaan, joten hoidimme oman vesi- ja hedelmävarastojen täydennyksen keskustasta löytyneessä Spar-marketissa. Matkamuistoliikkeitä löytyi muutama ja suurimmissa nähtävyyskohteissa on omat myymälänsä.



Ravintolat

Lempipaikaksemme valikoitui Monkey, joka tarjosi meille lehvähdyspaikan, hyvää kaakaota sekä maukasta välipalaa nälän yllättäessä.



Eksoottisemman elämyksen tarjosi Barberousse, johon eksyimme puoliksi vahingossa uudenvuodenaattona. Baaritiskiltä löytyi kymmeniä eri rommivaihtoehtoja, teema oli tumman puhuva, musiikki outoa ja haju varsin erikoinen. Henkilökunta kommunikoi ainoastaan ranskaksi ja rommidrinkkien tilailu ei kuulu aktiiviseen sanavarastoomme. Yllättävän hidasteen ja haastavan valikoiman edessä Ilkka tilasi pullon hollantilaista valtavirtaolutta. Lisäajan myötä rommijuomat ja juoman tilaus ranskaksi alkoivat palata muistiin. Talon Mojito oli todella kipakka, miltei pelkkää rommia ja perusmausteet, sokeri, lime ja mittu. Parin siemauksen jälkeen suu ja mieli alkoi tottua, ja tämä jäänee yhdeksi ehdottomasti parhaiksi mojitoiksi ikinä! Pää ei olisi kestänyt enää toista, joten tämän jälkeen oli aika poistua.



Skandinaavista ja aasialaista keittiöitä sekoittava Munchie on yksi Chamonix'n suosituimmista ravintoloista, eikä ihme. Ruoka on ollut kerta toisensa jälkeen erinomaista, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Vahva suositus. Munchie tarjoaa joka päivä jonkun päivän erikoisen, jota ei löydy ruokalistalta. Kokemusten perusteella tämä annos yleensä edustaa fuusiokeittiötä parhaimmillaan; mm. hummerikeitto ja hummerigyozat sekä härkätartar ja tryffelipopcorn makeantulisella mausteöljyllä.



Erinomaista italialaista ruokaa etsiville oikea osoite on Casa Valerio, joka saa myös paikallisten italialaisten hyväksynnän. Palvelu oli nopeaa ja ruoka todella hyvää. Tästä paikasta ei tarvinnut lähteä nälässä pois.




Perinteisempää ja juustoisampaa alppiruokaa tarjotaan Chamonixissa useissa ravintoloissa. Ilkka on testannut Brasserie de L'M:n racletteannoksen, joka on tarkoitettu kahdelle, kuten useimmiten fonduet, raclettet ja sensemmoiset taitavat olla. Perinteiset juustoruoat sisältävät yleensä perunaa, kinkkua ja sulatettua juustoa. Hyvää ja yksinkertaista, mutta ehkä jää olo, että jotain jäi puuttumaan ja jotain muuta taas oli aivan liikaa.



Majoitus

Parhaiten Chamonix'sta saa ilon irti majoittamalla keskustaan, jolloin lähes kaikki palvelut ja nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä. Hyviksi havaittuja hotelleja ovat mm. Hotel Mercure Chamonix Centre ja Le Refuge des Aiglons. Majoitusvaihtoehtoja löytyy runsaasti jokaiseen lähtöön.

Yhteisen matkamme hotelliksi valikoitu noin neljän kilometrin päässä keskustasta oleva Hotel Mercure Chamonix les Bossons, joka tarjosi oikein mukavan ja tasokkaan majoituspaikan. Ainoa miinus tuli siitä, että hotellilla ei ollut mitään kyytiä keskustaan ja lähimmälle bussipysäkille oli vajaa kilometri matkaa. Oma auto olisi ollut tässä kohtaa erittäin hyvä vaihtoehto, mutta busseja meni onneksi kohtuullisen usein ja saimme hotellilta liput, joilla matkustaminen oli veloituksetonta.


Lisätietoa paikallisista tapahtumista ja aktiviteeteista.

torstai 5. tammikuuta 2017

Chamonix hurmaa suksilla ja ilman

Yhdistetty työ- ja vapaa-ajan reissu Ranskan Chamonix'hin päätti reissuvuotemme 2016 ja aloitti vuoden 2017 mitä kauneimmissa alppimaisemissa. Itselleni matka oli ensimmäinen kyseiseen kohteeseen ja Ranskaan ylipäätään, miehelleni Chamonix ja Ranska olivat jo ennestään tuttuja.

Sen kerran kun Alpeille mennään, niin eikös siellä kuulu lasketella - ajattelin. Tuumasta toimeen ja asiaa organisoimaan. Miehen työkaverin avustuksella löysin itselleni hiihto-oppaan, jonka avustuksella saisin lasketteluun varatusta päivästä parhaat tehot irti. Näillä suunnitelmilla siis pikalomalle kohti Ranskaa Geneven lentokentän kautta, jonne mieheni oli jo paria päivää aiemmin matkustanut.



Lentomatka

Olin jo hyvissä ajoin ladannut puhelimeeni sovelluksen HEL (Helsinki Airport), jonne voi kätevästi lisätä oman matkansa valitsemalla sen lähtevien lentojen listalta. Sovellus näyttää tietoa lentokentän palveluista, odotusajasta turvatarkastuksessa, lähtöselvitystiskien numerot, terminaalin tiedot ja myöhemmin myös portin numeron. Alku lentokentällä sujuikin hyvin, kunnes tekstiviesti kertoi, että lento on 45 minuuttia myöhässä. Portilla tieto ei ollut päivitettynä, mutta asiakaspalveluhenkilö tiesi kertoa yksitellen asiaa kysyville ihmisille, ettei lento olisikaan niin paljoa myöhässä.

Sähköposti lennon myöhästymisestä tuli myöhemmin ja lopulta infotaululle vaihtui kokonaan toisen lennon tiedot ja porttia vaihdettiin viime tingassa. Seurasin mielenkiinnolla, mistä kanavasta saisin parasta ja ajan tasaisista tietoa; tekstiviesteillä, sähköpostitse, sovelluksesta, portilta vai kuulutuksista. Portit ja kuulutukset toimivat lopulta parhaiten ja matkustajat saatiin siirrettyä koneeseen pitkän bussimatkan jälkeen.

Kuljetusvaihtoehdot Genevesta Chamonix'hin

Oma tai vuokrattu auto on varmasti yksi parhaista vaihtoehdoista liikkua Alpeilla, mutta meillä sille ei ollut akuuttia tarvetta, joten valitsimme kuljetuksen Chamexpressilta. Geneven kentältä on noin tunnin matka (82 km) Chamonix'hin. Pientä säätöä ilmeni jo varaus- ja maksuvaiheessa, kun meistä toisen maksu ei näyttänyt menevän perille, mutta sitten maksu olikin veloitettu tuplana. Saimme myöhemmin tästä onneksi hyvityksen. Hintaa kuljetukselle tuli edestakaisin 78 euroa per henkilö. Mieheni kuljetus toimi ajallaan, mutta itse sain myöhässä olevan lentoni jatkeeksi myöhässä olevan kuljetuksen. 


Ystävällinen asiakaspalveluhenkilö kävi kertomassa tilannetietoja ja vaikka autoja olisi pitänyt lähteä puolen tunnin välein, lopulta odottelin kyytiä yli tunnin lentokentällä. Hermostunut kuljettaja tuli lopulta paikalle kertoen, että oli etsinyt parkkipaikkaa 25 minuuttia. Tässä kohtaa jäi hieman ihmetyttämään, että eikö hän olisi voinut pysähtyä johonkin ja pyytää toista asiakaspalvelussa olevista ohjaamaan meitä matkustajia kyytiin. Ehkä tätä voisi jatkossa kehittää. Kuljettaja manasi vielä matkalla, että heitä ei ole riittävästi ja sen takia on hieman haastavaa pysyä aikatauluissa. Reitti tai hotellit eivät olleet hänelle tuttuja, joten pääsin hotellillemme lopulta pienen kiertoajelun jälkeen.

Paluumatkalle lähtiessä kuski oli jälleen pahasti aikataulusta myöhässä. Hotellimme respa ystävällisesti soitteli ja selvitteli muutamaankin otteeseen kuljetuksen aikataulua, joka lopulta tuli yli tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Onneksi olimme varanneet kentälle siirtymiseen aikaa reilusti, joten tämä ei vaikuttanut lentoomme. Vastaavia kuljetusyhtiöitä löytyy netistä, joten vertailu on enemmän kuin suositeltavaa tämän kokemuksen perusteella. Joka tapauksessa kuljetus kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä minibusseissa oli tilaa rajallisesti ja etusijalla ovat kyydin varanneet matkustajat.


Laskettelu Les Planards & Grands Montets

Harvinaisen heikon lumitilanteen vuoksi alueella oli vain muutamia laskettelukeskuksia auki, joista ensimmäisenä suuntasin Les Planards -nimiselle alueelle. Tämä rinne oli aivan Chamonix'n keskustan tuntumassa, joten vuokraamosta oli lyhyt matka kantaa kävellen sukset rinteen juurelle, ostaa lippu ja hypätä sompahissin vietäväksi. Vaikka edellisestä laskettelukerrasta oli vierähtänyt lähes 20 vuotta, oli selvää, että tämä erittäin helppo ja aloittelijoille suunnattu mäki ei tarjoa riittävästi haasteita loppupäiväksi.

Hiihto-oppaani vapautui klo 12 maissa ja lähdimme autolla kohti Grands Montetsin hiihtoaluetta. Hieman epäuskoinen fiilis valtasi mielen, kun lunta ei näkynyt missään kulkiessamme läpi parkkialueen kohti hissejä. Gondolihissistäkin avautuivat upeat vihertävät rinnemaisemat. Perille päästyämme tuntui, kuin minut olisi tiputettu ihan eri maailmaan. Mieletön auringonpaiste, hurjan paljon laskettelijoita ja valkoisia rinteitä joka puolella. Ei muuta kun sukset jalkaan ja menoksi.





Pari rinnettä laskettuamme oppaani oli sitä mieltä, että olemme valmiita siirtymään ylemmäksi kohti huippua. Klunk. Toisen gondolihissimatkan jälkeen maisemat olivat hengästyttävän upeat. Kävelimme rappuset ylös maisematasanteelle ja vaikka se oli painavat monot jalassa raskasta, palkitsivat maisemat sen kaiken monin kerroin 3275 metrin korkeudessa.




Paluumatka alas oli tietysti tehtävä suksilla ja reitti kulki Rognonsin jäätikön kautta. Muutama volttikin tuli heitettyä matkalla ja kivien väistely asetti reitille hieman lisähaasteita, mutta fiilis kaikesta jälkikäteen oli ihan pakahduttava. Tulin todella alas sieltä ihan itse! Tai, no hiihto-oppaan kanssa, mutta omilla suksilla ja hyvällä kannustuksella. Laskettelukärpänen puraisi kyllä nyt pahemman kerran ja tuonne on vielä päästävä takaisin. Loppupäivä meni korvasta korvaan ulottuva hymy naamalla, eikä se ole oikein vieläkään poistunut, kun niitä hetkiä kertaa uudelleen ja uudelleen. Selvisin todella vähillä kolhuilla, muutama mustelma jaloissa ja varpaasta nahkat rullalla hiertäneen sukan vuoksi. Seuraavana päivänä samalla jäätiköllä oli tapahtunut hiihto-onnettomuus, jossa hieman minua nuorempi ranskalaismies oli ajautunut ulos rinteestä ja menehtynyt.


Köysirata Aiguille du Midi

Työpäivän jälkeen suuntasimme Chamonix'n keskustaan kohti Aiguille du Midi -nimisen köysiradan lähtöasemaa. Jono oli aika pitkä, joten kävimme vielä syömässä ja keräämässä rohkeutta Monkey-ravintolassa. Lounashetken jälkeen jono olikin jo lyhentynyt, joten siirryimme ostamaan lippuja ja odottelemaan omaa vuoroamme. Vaunuun mahtui kerrallaan noin 20 henkeä, joten tunnelma oli kohtalaisen tiivis. Ylös siirryttiin kahdella eri kyydillä, joista ensimmäisen pysäkki oli 2317 metrin korkeudessa. Matkan tunnelmaa kevensi mukavasti jonkun kanssatoverin pieru ahtaassa vaunussa ja hajusta päätellen meillä oli onni päästä myös jatkomatka samassa seurassa.

Köysiradan toisen osuuden historia on vähintäänkin mielenkiintoinen. Vuonna 1954 30 vuoriopasta nostivat kahdessa päivässä 1700 metrin ja yli tonnin painoisen kaapelin Aiguille du Midin huipulle. Köysiratayhteys valmistui vuonna 1955. Paikan nähneenä tuo urakka tuntuu ihan käsittämättömän kovalta jutulta. Chamonix'ssa on muuten myös museo, jossa pääsee tutustumaan tarkemmin tähän kaikkeen.

Yllättävän kevyesti ja ilman sen suurempaa heiluntaa pääsimme ylös saakka, jossa meille annettiin numerolappu käteen. Tällä osaisimme valita oikean vaunun takaisin tullessa ja henkilömäärä jakautuisi niissä tasaisesti. Ylhäällä meitä odotti suuri, tukevan oloinen rakennus, jossa oli useita eri maisematasanteita. Leveän sillan kautta pääsimme vielä toiseen tilaan, josta lähti hissi näköalapaikan huipulle. Pieni hissi johdatteli meidät nopeasti huipulle 3842 metrin korkeuteen, eikä varmaan tarvitse mainita, että maisemat olivat sanoinkuvaamattomat. Selkeän sään ansiosta Mont Blancin huippu ja muut upeat vuoret ympärillämme erottuivat selkeästi. Annetaan kuvien puhua puolestaan.






Lasikuutio, nimeltään "Step into the Void", oli harmillisesti juuri mennyt kiinni, emmekä päässeet ottamaan siinä kuvia, mutta upean auringonlaskun sävyttämiä vuoria ihaillessa tuo asia unohtui nopeasti. Kuutio on avattu vuonna 2013 ja sen alla on kilometri pudotusta. On varmasti vaikuttava kokemus seistä siinä poseeraamassa! 


Saimme nauttia huippumaisemista reilun tunnin verran, kunnes olisi kyytimme vuoro. Valokuvia tuli otettua hurja määrä ja olipa vuoren huipulla Pokémonejakin. Vaunukyyti alaspäin meni ensimmäisen osuuden osalta rauhallisesti. Toisen osuuden matkalla olleet pilarit aiheuttivat aikamoisen tärinän vaunun mentyä niiden ohi ja tuntui siltä, että kuljettajakin oli hankkinut kannuksensa Linnanmäen vuoristoradan jarrumiehenä. Naurun ja kiljunnan täyteinen loppumatka meni onneksi nopeasti ja oli oikein mukavaa olla taas maan pinnalla.


Junamatka Montenvers - Mer de Glace

Viimeisen päivämme ohjelmanumeroksi valikoitui päivällä ihan sattumalta näkemämme kaverin vinkistä junamatka jäätikölle. Emme olleet ehtineet etukäteen tutustumaan tähän ollenkaan, joten suuntasimme juna-asemalle lippuostoksille ja pienen säädön jälkeen istuimme väljässä junassa - junanpenkkien asennosta päätellen - matkalla jonnekin todella korkealle. Matkalla saimme ihastella lähietäisyydeltä vuoren rinnettä ja sen vähäistä kasvillisuutta. Puut taistelivat elintilastaan toistensa kanssa ja rinne näytti todella karulta.



Noin 20 minuutin matkan jälkeen olimme korkeudessa 1913 metriä. Näkymä edessä oli hieman erilainen kuin aiempina päivinä, mutta sitäkin vaikuttavampi. Olimme jäätikön reunalla ja harmittavasti sen verran myöhässä, että emme päässeet köysihissillä enää jäätikön pohjalle ja siellä olevaan luolaan. Korkeankammoinen Ilkka ei ollut tästä käänteestä ollenkaan pahoillaan. Aikaa ylhäällä maisemien ihasteluun oli vajaa tunti, josta otimme ilon irti valokuvaten eri tasanteilta jäätikköä. Lähistöltä löytyi myös matkamuistokauppa, ravintola sekä hotelli, joiden aukiolot kannattaa tarkistaa netistä etukäteen.



Ravintoloista, majoituksesta ja shoppailusta kerromme lisää seuraavassa postauksessamme.