Ne Tammelat: Kun lentosuunnitelmat eivät mene putkeen

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kun lentosuunnitelmat eivät mene putkeen

Kirjoitettu 20.2.2017 kello 20–22. Terveisiä Tukholmasta, Arlandan lentokentältä, jossa olemme tällä hetkellä viettäneet jo yli 12 tuntia. Aamulla saavuimme kello 9.05 toiveikkaina ja kärsivällisinä odottelemaan kello 14 lähteväksi suunniteltua jatkolentoamme Los Angelesiin. Kello 10.02 meille tuli tekstiviesti, että odotus venyisi ja uusi arvioitu lähtöaika on kello 18. No, melkein tuplat lisää odottelua, kai se menisi. Kulutimme aikaa kentällä kierrellen kaupoissa ja istuen ravintoloissa. Lentokentän käytäviä on kuljettu nyt aika monta kertaa edestakaisin.

Täällä alueella ei muuten ole yhtään Norwegianin asiakaspalvelutiskiä ja alamme ymmärtämään pikkuhiljaa miksi. Lähtöportin lähettyvillä kiertelee ystävällinen nuori mies, joka kertoo, että voimme saada korvauksia myöhästymisestä ja he voivat auttaa. Norwegian on kuulemma pahin lentoyhtiöistä, mitä tulee myöhästelyyn ja erityisesti korvauksien maksamiseen.


Kello 17 jälkeen tulimme lähelle alkuperäistä lähtöporttia, mutta taululla ei ollut portin numeroa, joka enteili jo hieman pahoja. Saimme tekstiviestin kello 17.10, jossa Norwegian pahoittelee myöhästystä syynä tekniset ongelmat ja ymmärtää, jos haluamme perua lennon. Mieluummin tietysti olisimme jo kyydissä. Kiitos vaan tarjouksesta.


Seuraava viesti tulee kello 17.19, jossa kerrotaan, että saamme lisää infoa lennosta kello 20. Kuulutuksia tästä samasta asiasta tulee tasaiseen tahtiin ja puoli kahdeksan aikaan näemme applikaatiosta, että lähtöaika olisi kello 23.35. Hyvä, jos ei tarvitsisi lähteä hotelliin yöksi. Vieressämme istuvat parikymppikset kaverukset Seattlesta, jotka jännittävät ehtivätkö jatkolennolleen, johon on 15 tunnin aikaikkuna. He olivat jo selvittäneet, että täältä ei lähde lentoja Losiin kahteen päivään.


Kello 20 jälkeen aikataulu päivittyy taas ja uusi lähtöaika on 3.45. Huh! Lähes 16 tuntia alkuperäisestä aikataulusta. Tähän mennessä portin lähellä ei ole kerrottu mitään niille, jotka eivät ehkä osaa itse etsiä aktiivisesti infoa tai käytä sovellusta. Ihmisiä parveilee ympärillä runsaasti ja aina kun tulee pieni toivonpilkahdus lähdöstä, ovat hätäisimmät porukasta jo jonottamassa ylimääräiseen passintarkastukseen. Onneksi me emme ole sillä puolella jumissa.

Kello 21.06 tulee vihdoinkin kuulutus, jossa luvataan kertoa kohta lisää. Kello 21.30 tulee VIHDOINKIN asiallista informaatiota, jossa ystävällinen nainen ensin pahoittelee tilannetta ja sen jälkeen kertoo, että kone lähtee kello 3.45. Halukkaille on tarjolla hotellihuone ja turvatarkastuksen kanssa yritetään neuvotella, että voisivatko he olla auki pidempään kuin 0.45:een.


Syynä lennon myöhästymiseen on huolto, jonka yhteydessä on löydetty joku isompi ongelma, jonka vuoksi kone päätettiin siirtää pois liikenteestä. Uusi kone piti lennättää Kööpenhaminasta tänne. Kuitenkaan Losiin ei voinut lentää aiemmin, joten sen takia lähtöaika 3.45. Toisaalta, jos tästä nyt jotain positiivista haetaan, niin tämä uusi kone toivottavasti pysyy ilmassa.

Tämä on jo toinen kerta, kun lentomme jenkkeihin on enemmän tai vähemmän myöhässä. Voitte Norweigianilla arvata, että en tule varaamaan enää yhtään lentoa rapakon taakse kauttanne. Voi olla, että Euroopan sisäisiä lentojanne tulee vielä hyödynnettyä, mutta hyvin vakavasti harkiten niitäkin. Veikkaan, että tämä palaute on rakentavimmasta päästä, mitä täällä kentällä odottavalla porukalla olisi sanottavaa.

Tässä kohtaa olisi mukava ilmoittaa myös matkustajille, että viive johtuu huollossa ilmenneistä ongelmista, joka olisi ollut ihan kelpo syy lennon viivästymiseen. Toisekseen huollon teettäminen juuri ennen pitkää lentoa olisi voitu ajoittaa toisin tai valmistautua varakoneeseen, jos huollossa on riskinä ilmetä ongelmia.

Tässä muuten pari linkkiä, miten kannattaa toimia, jos lentosi on myöhässä:
  • Muista ilmoittaa myöhästymisestäsi majapaikkaasi, autonvuokraamoon sekä muihin mahdollisesti etukäteen varattuihin paikkoihin
  • Tarkista matkavakuutuksesta korvaukset viivästysten ja peruutusten osalta
  • Matkusta jonkun kanssa ja tee diili, että kun toisella kilahtaa hermo, niin toinen jaksaa tukea ja päinvastoin
  • Seuraa tilannetta mahdollisimman monen eri applikaation kautta, sillä jokaisesta tulee hieman eri tahtia infoa
  • Olet oikeutettu korvauksiin, niistä lisätietoa täällä: Lentomatkustajan oikeudet ja Airhelp: rahaa viivästyneistä lennoista 
Kiitos tähän mennessä mukana eläneille, erityisesti TinDelle! <3 Voimia tuleville myöhästelevien lentojen uhreille! Toivottavasti Losissa paistaa tiistaina aurinko. Meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti