Tiesittekö, että Las Vegasista löytyy myös laskettelukeskus? Mielikuvani kaupungista oli aavikon ympäröimä viihdekeskus, josta kyllä etukäteen kerrottiin löytyvän lähes kaikkea. Pääsimme tutustumaan autoilevien tuttaviemme ansiosta myös kaupungin ulkopuolelle ja huomasin, että muutaman ympärillä olevan vuoren huippu on lumen peitossa, joten mielenkiintoni heräsi.

Google tiesi kertoa, että noin tunnin ajomatkan päästä löytyy Lee Canyon -niminen laskettelukeskus. Säätiedotus lupasi hyvää ilmaa seuraavalle päivälle, minulla oli lasketteluun sopivat vaatteet edelleen mukana reissussa ja pikaisen selvittelyn jälkeen sain naapurihotellista auton vuokralle. Viestittelin vielä laskettelukeskukseen, että pääseekö sinne kesärenkailla ja myöntävän vastauksen jälkeen suunnitelmat alkoivat olla selvät laskettelupäivän osalta.

Lasketteluloma Las Vegasissa 1

Kello herätti aikaisin lauantai-aamuna ja kipitin hakemaan vuokra-autoa. Pienehkö Hyndai sai tällä kertaa palvella päiväreissun ajan ja navigaattorin kanssa lähdin suunnistamaan moottoritielle kohti määränpäätä. Las Vegasissa ei ole ehkä ihan yhtä paljon autoja ja liikennettä kuin Los Angelesissa, mutta yksin ei tarvinnut sielläkään ajella. Selkeän reitin ansiosta löysin tosi helposti perille ja suurin osa matkasta oli hyväkuntoista moottoritietä.

Lasketteluloma Las Vegasissa 2

Loppumatkasta tiet pienenivät ja liikennemerkit varoittelivat villieläimistä sekä lehmistä. Onneksi mihinkään näistä en törmännyt, yhden korkealla liitelevän kotkan näin autosta. Perille päästyäni ensimmäinen ihmiskontakti halusi viiden dollarin pysäköintimaksun. Paikalla oli jo jonkun verran laskijoita sekä Subarun edustustilaisuus, livemusiikkia ja useita esittelykojuja. Sain kohtalaisen nopeasti vuokravälineet sekä hissilipun, joten olin valmis mäkeen. Hissilippu ja sukset sekä monot maksoivat vähän reilut 100 dollaria.

Lasketteluloma Las Vegasissa 3Lasketteluloma Las Vegasissa 4

Vuokraamon lisäksi alueelta löytyi ravintola, kahvila sekä myymälä. Vuorilla ei ole kuuluvuutta, mutta langaton netti toimi jotenkuten rakennusten läheisyydessä. Omille tavaroille sai vuokrata lokeron neljällä dollarilla.

Lasketteluloma Las Vegasissa 5Lasketteluloma Las Vegasissa 6Lasketteluloma Las Vegasissa 7

Tuolihissejä oli yhteensä kolme, joista yksi oli aloittelijoiden rinteen vieressä ja kaksi suuntasi korkeampiin rinteisiin. Tuolihisseissä ei muuten välttämättä ole turvakaaria ja vaikka olisi, niin kukaan ei tunnu käyttävän niitä. Rinteissä oli selkeät opasteet vaihtoehtoina olleisiin sinisiin ja mustiin rinteisiin. Pysyttelin suosiolla sinisissä, jotka tarjosivat oikein mukavia laskuja. Rinteet olivat todella hyvässä kunnossa ja viihdyin mäessä useamman tunnin. Laudoilla ja suksilla temppuilijoille löytyi paljon vaihtoehtoja myös. Kävin välillä tankkaamassa vettä ja Subarun tarjoamaa kaakaota.

Lasketteluloma Las Vegasissa 8Lasketteluloma Las Vegasissa 9Lasketteluloma Las Vegasissa 10Lasketteluloma Las Vegasissa 11

Näköalat rinteistä olivat tosi hienot, vaikka ihan huipulle hissit eivät vieneet näillä vuorilla. Korkeimmillaan olin 2847 metrissä ja hissit lähtivät noin 2642 metrin korkeudesta. Laskuaikaa olisi ollut neljään saakka, jolloin laskettelukeskus sulkeutuu. Mutta lähdin pois jo aiemmin, että ehdin palauttaa auton ennen iltaohjelmaamme.

Lasketteluloma Las Vegasissa 12Lasketteluloma Las Vegasissa 13

Ajomatka kesti reippaan tunnin takaisin hotellille ja palautin auton. Ulkoilusta hyvä mieli ja jalat olivat mukavasti hellinä loppuillan. Lämmin suositus, jos kaipaat jotain erilaista Vegasin reissulle ja haluat hetkeksi pois luonnon rauhaan kasinohulinasta. Tarkista kuitenkin etukäteen aukioloajat, teiden kunto ja säätilanne.

Lasketteluloma Las Vegasissa 14

Lue myös muut juttumme:

Los Angeles

Las Vegas