Ne Tammelat: huhtikuuta 2017

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Pikamatka Jönköpingiin

Aina yhtä hauska kyltti (kuva: Annina Björlund)

Ruotsin läpi on tullut kaah.. köröteltyä jo useampana vuotena Tanskaan mennessä, joten E4-moottoritie alkaa olla maisemiltaan varsin tuttu. Tällä kertaa broholminkoiriin liittyvät yhdistystehtävät johdattivat minut ystäväni kanssa keväiseen Jönköpingiin, jossa kokoontui Ruotsin broholmeryhdistyksen väki.


Koska tarkoitus oli viettää Ruotsissa vain yksi yö, varasimme aamulennon Tukholmaan, josta vuokrasimme auton. Autoa vuokratessa pyrin yleensä valitsemaan kompaktin tai keskikokoisen luokasta mieluiten automaattivaihteisen kulkupelin. Tällä kertaa vuokraamoksi valikoitui Budget, jonka toimipisteeseen bussi kuljetti meidät Arlandan lentokentältä. Samassa vuokraamokompleksissa toimivat mm. Avis ja muut tunnetut vuokraamot.


Meitä palveli ystävällisesti tiskillä henkilö nimeltä Paul, joka pienen rupattelun perusteella osoittautui myös koiraihmiseksi. Hän tiesi broholminkoirat ja kertoi omasta rottweileristaan sekä harrastuksistaan koiransa kanssa. Vitsailimme keskustelun lomassa, että meille voi sitten antaa oikein hyvän auton ja Paul huumorimiehenä pelotteli meitä, että hän antaa meille Kia:n. Onneksi tuo kauhukuva (ei millään pahalla Kia:n omistajia kohtaan) ei toteutunut vaan meitä hemmoteltiin jo toistamiseen uudehkolla Audi A4:lla. Paul vielä varmisti, että osaamme varmasti käynnistää auton ja kun vastaus oli oikea, hän toivotteli hyvää matkaa ja koirakollegoiden tapaamista.

Brahehusin linnan rauniot (Kuva: Annina Björlund)
 

Lentokentältä Jönköpingiin on 363 kilometriä, joten aloitimme ajourakan toimestani. Itselleni ei ole muodostunut mitään erityisiä suosikkipysähdyspaikkoja, kaikki huoltoasemat tarjoavat tarvittavat peruspalvelut ja niitä on runsaasti matkan varrella. Jönköpingiä lähestyttäessä muutamia erityisiä nähtävyyksiä osuu reitille, kuten Brahehusin linnan rauniot sekä Gränna, joka lienee tunnetuin Polkagris-makeisten valmistuksesta. Jos karkkihammasta kolottaa, niin kannattaa piipahtaa myymälässä, joka on päivittäin avoinna.


Moni on varmaan hieraissut silmiään Linköpingin kohdalla pohjoiseen menevän kaistan puolella nähdessään jalustoilla seisovia lentokoneita. Koneet ovat Saab-merkkisiä ja tarkempia yksityiskohtia niistä löytyy Ruotsin ilmailuhistorian yhdistyksen nettisivuilta.

Kuva: Aija Seppänen

Kuva: Aija Seppänen

Oma suosikkini reitillä on Vättern-järvi, joka on Ruotsin toiseksi suurin järvi. Moottoritie sivuaa tuota 135 kilometriä pitkää järveä lähes 60 kilometrin pituudelta avaten upeat maisemat ohi ajavien autoilijoiden nautittavaksi.


Saavuimme perille Spånhults Herrgårdin hotelliin, joka sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella vain 7 km:n päässä Jönköpingin keskustasta. Kauniin keltaisen kartanon maalipinta oli hieman rapistunut ja sillä taitaa olla ikääkin useampi sata vuotta.

Tsekkaa myös Google Mapsista kartanosta 360-kameralla otettu kuva. Samsung Gear 360 -kamera on meillä lainassa Insmatin Jannelta.


Peruspuitteet olivat kuitenkin aivan kunnossa majoituksen osalta. Meillä ei ollut omia liinavaatteita ja pyyhkeitä mukana, joten saimme ne vastaanotosta. Huoneemme sijaitsi kartanorakennuksen toisessa kerroksessa, jonka käytävältä löytyi myös pieni keittiö sekä jääkaappi. Hotellissa olisi ollut myös erillinen lisärakennus, mutta siinä emme vierailleet.


 
Koska koko hotelli oli varattu käyttöömme viikonlopuksi sisältäen sekä illallisen, että aamupalan, en saanut täyttä kuvaa siitä, miten se palvelee normaalioloissa asiakkaita. Nettisivujen mukaan siellä toimii ravintola, jossa tarjolla skandinaaviseen makuun sopivaa ruokaa. Kartano toimii mainiosti juhlatilana esimerkiksi häille tai muille tapahtumille ja paikan päältä löytyy myös kauneushoitola. Me saimme nauttia hyvässä seurassa maittavan illallisen ja aamupalalta löytyi kaikkea, mitä toivoa saattaa voileivistä, kananmuniin, hedelmiin ja puuroon sekä mehuihin.



Viikonlopun ohjelmaan kuului illanvieton lisäksi kävelyitä koirien kanssa, luento ja yhdistyksen vuosikokous. Tiiviin ja tapahtumarikkaan vuorokauden päätteeksi valjastimme sunnuntaina Audimme kohti paluumatkaa. Aurinkoisessa säässä ajomatka takaisin taittui moottoritiellä mukavasti. Pysähdyimme Tukholman lähellä Kistassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa nautimme ’running-sushi’ -tarjonnasta Zan by Pong -nimisessä ravintolassa.

Tämä jännittävä mustekala-nigiri sai jatkaa matkaa liukuhihnalla

Auton tankkaus ja palautus vuokraamolle sujui ongelmitta. Huoltoasema ei ole ihan vuokraamon vieressä, mutta löytyi muutaman kilometrin päästä. Bussi vei meidät takaisin lentokentälle ja jälleen olimme saaneet yhden kokousmatkan hoidettua sekä samalla roppakaupalla uusia tuttavuuksia niin ihmisistä kuin ihanista koiristakin.


Löydät meidät muuten myös Facebookista, Instagramista sekä Blogit.fi:stä!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Klassarinkierros Nuuksiossa

Tieto vuonna 2010 avatusta Klassarinkierroksen neljä kilometriä pitkästä rengasreitistä on ainakin omalta kohdaltani mennyt täysin ohi, vaikka Nuuksiossa tulee vierailtua vuosittain. Reitti on avattu helpottamaan retkeilijäruuhkia Haukkalammen ympäristössä, jonne omakin suunta yleensä johtaa. Tällä kertaa halusin kokeilla kaverini kanssa kuitenkin jotain uutta reittiä ja pienen googlettelun jälkeen silmiin osui aikatauluun sopivan pituinen ja muutenkin kiinnostavan oloinen Klassarinkierros.


Ajomatka tänne on hieman pidempi kuin Haukkalammelle, sillä Turun moottoritietä tulee ajaa etelästä tullessa Veikkolan liittymään saakka. Reitti alkaa Valklammentien päässä sijaitsevalta pysäköintialueelta ja ennen kymmentä pääsiäismaanantaina siellä oli vasta muutama auto pysäköitynä. Selkeiden opasteiden ansiosta reitin alkupiste löytyi helposti ja hetken päästä olimmekin jo keskellä kaunista vanhaa kuusimetsikköä, jonka keskellä virtasi kirkasvetinen puro. Osittain pitkospuita pitkin kulkenut reitti vei meidät Saarilammen vierelle, jossa seurasimme selkeästi merkittyä polkua jonkin matkaa.



Reilun kilometrin kävelyn jälkeen alkoi nousu maastossa ja ohitimme muutamia kauniita kallioisia aukioita. Puita oli kuitenkin paljon ympärillä, joten vielä emme olleet näköalakalliolla, jonka perusteella reitti oli valittu. Seurasimme reittiä mielestämme tunnollisesti, mutta huomasimme maaston vievän meitä takaisin alamäkeen joten olimme selvästi missanneet parhaan palan reitistä. Tässä kohtaa Snapchatin korkeusmittari näytti 82,65 metriä merenpinnasta. Käännös siis takaisin ja lähdimme etsimään Klassarinkallion korkeinta pistettä, joka on 107 metrin korkeudessa.






Paluu pienen harharetken jälkeen oli kaiken vaivan arvoinen, sillä Klassarinkalliolta avautuivat upeat metsämaisemat. Muutama kelopuu kaunisti maisemaa ja hienot kivirakennelmat koristivat kalliota. Täällä vastaan tulivat myös ensimmäiset ja ainoat kävelijät koko reitin varrella. Palatessamme kalliolta totesimme, että merkkejä oli kyllä reitillä, olimme vaan tunnollisesti seuranneet polun suuntaa ja meinanneet missata kohokohdan.






Laskeuduimme kalliolta takaisin kuusimetsään ja polkuja pitkin lähestyimme pikkuhiljaa parkkipaikkaa. Loppumatka reitistä taittui ajotietä pitkin ja palatessamme parkkipaikalle, se oli jo täynnä autoja. Parkkipaikka ei ollut kovin suuri, joten ruuhkaisempana päivänä se saattaa olla jonkinmoinen ongelma. Reitti oli kauttaaltaan todella siistissä kunnossa, jäätä oli vielä muutamissa kohdissa talven ja kylmien öiden jäljiltä. Reitillä ei ollut grillauspaikkaa eikä muitakaan rakennuksia tai palveluita. Korkeuserojen ansiosta reitti on hieman haastava, mutta pituutensa puolesta ei kovin vaativa. Näistä huolimatta tai ehkä juuri näiden ansiosta vahva suositus reitille, jossa todella pääsee nauttimaan luonnon rauhasta.

Tsekkaa myös 360-kameralla otettu kuva Klassarinkalliolta. Kameran meille lainasi Insmatin Janne.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Näin löydät salakapakan Lontoosta

Mainioiden perusnähtävyyksien lisäksi Lontoosta löytyy paljon kaikkea mielenkiintoista tekemistä, kuten esimerkiksi. kävelykierros entisen kodittoman kanssa. Kävimme Lontoossa jo useampia vuosia sitten pariinkin otteeseen ja yksi tosi hauska muisto on jäänyt sieltä mieleen.


Löysimme netistä suomenkielisen sivun, jossa kerrottiin aamiaisklubin yhteydessä olevasta salakapakasta, johon sisälle pääsee vain kertomalla salasanan tarjoilijalle. Sivu, jolta itse sain vinkin kapakasta on sittemmin poistettu, joten tässäpä vinkki eteenpäin teille Lontooseen matkaa suunnitteleville.



Liverpool Street Station -metroaseman lähellä, Spitalfieldsin alueella osoitteessa 12-16 Artillery Lane, E1 7LS sijaitsee The Breakfast Club, jossa voi nautiskella amerikkalaistyylisesti pannukakkuja, burgereita, klubileipiä, herkullisia jälkiruokia tai vaikkapa pihvin. Jos suuntaat tänne syömään ja haluat vierailla samalla salakapakassa ajoita käyntisi alkuviikosta myöhäisempään iltapäivään, perjantaisin kolmeen ja viikonloppuisin puoleen päivään.

Mikäli haluat ohittaa The Breakfast Clubin tarjoilut, voit kertoa tarjoilijalle suoraan, että "We are here to see the Mayor" tai "Is the mayor of the Scaredy Cat Town in?" jonka jälkeen sinut ohjataan salaista reittiä salakapakkaan ja saat henkilökunnalta lisäohjeita. Salakapakassa voit nautiskella noin kymmenen punnan arvoisia drinkkejä ja pientä naposteltavaa.


Jos haluat yllättää kaverisi tai puolisosi tällaisella vierailulla, niin laita vinkki & linkki talteen!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Bologna, Valsamoggia - Viinitarhoja ja koirahommia

Tämä matkakertomus on kirjoitettu osittain Italiassa ja loput Suomessa. Tekstin alkuperäinen versio on julkaistu koirayhdistyksen lehdessä, mutta tarinaa on hieman lyhennetty alkuperäisestä. Joskus vaan käy niin, että kun ostat koiran Tanskasta, löydät itsesi Bolognan läheltä Valsamoggian kaupungista viinitarhojen keskeltä nauttimasta helteisistä syyspäivistä.


Kun kuulimme, että Italiassa järjestetään ensimmäiset broholminkoirien MH-luonnekuvaukset 8.–11.9.2016, oli selvää, että halusimme olla paikalla todistamassa tätä hienoa tapahtumaa. Yhdistyskollegani ei ollut kovin vaikeaa puhua minua ympäri matkaseuraksi ja pian olimmekin jo varaamassa lentolippuja Bolognaan.

Suurin osa matkakertomuksesta on kirjoitettu Italiassa, joten ota rento asento ja siirry ajatuksiesi kanssa hetkeksi helteiseen Valsamoggian kaupunkiin Bolognan kupeeseen.

Saavuimme helteiseen Bolognaan torstai-iltapäivällä Münchenin kautta. Hetken kentällä odoteltuamme laitoimme ystävällemme viestiä, että missähän kuskimme mahtaa olla. Vastaus tuli: ”ten minute”. Eurooppalaiseen kulttuuriin tottunut ystäväni totesi, että odotellaan suosiolla 20 minuuttia. Kuskia ei vieläkään näkynyt, joten laitoin jälleen viestiä yhteyshenkilöllemme. ”Ten minute” tuli taas vastaukseksi. Kymmenet minuutit tuntuivat pitkiltä kentällä, mutta suomalaisille tyypillisellä kärsivällisyydellä odottelimme, kunnes muutaman viestin vaihdon jälkeen saimme ohjeet mennä ulkopuolelle Lamborghinien lähettyville, johon kuskimme saapuikin aika pian. Harmittavasti kyytiautomme oli Lambojen sijaan kuitenkin vain ”tavallinen”, tyylikäs Lancia. Kuskilla oli ollut ”problem”, josta kielimuurin vuoksi emme saaneet tarkempaa lisätietoa. Pääasia oli kuitenkin, että olimme matkalla kohti päämäärää, jonka osoitteen vain kuskimme tiesi.


Muutaman harhapolun jälkeen saavuimme majapaikkaamme, kukkulan rinteessä sijaitsevaan, pieneen, viehättävään B&B-paikkaan nimeltä Casa Bella. Vastassa meitä oli ilmeisesti paikan omistajarouva, joka pääosin käsiä huitomalla ja italiaa puhumalla osoitti meille huoneemme, johon olimme oikein tyytyväisiä. Aamupalaa oli kuulemma tiedossa johonkin aikaan, ehkä 8.30. Rouvan työvuoro oli päättymässä, joten hän antoi meille avaimet vielä toiseen huoneistoon, johon olisi tarkoitus majoittaa yksi seurueemme jäsen. Saimme siis tehtäväksi osoittaa hänelle huoneen. Hän tulikin myöhemmin illalla ja osoittautui vanhaksi tutuksemme, kenet olimme tavanneet Broholmin erikoisnäyttelyssä kaksi vuotta sitten.


Asettauduttuaan taloksi tuttavamme otti meidät kyytiinsä ja johdatti läpi pimeän ja mäkisen reitin kohti ravintolaamme. Epäusko olisi iskenyt, jos kuskina olisi ollut joku vieras, koska tiet kapenivat loppua kohden ja lopulta ajoimme pimeää hiekkatietä pitkin. Saavuimme kuitenkin todella mukavaan ravintolaan, jossa olimme paikalla ensimmäisinä. Pian paikalle saapui kahdella autolla lisää väkeä ja seurueeseemme liittyivät Italian ja Tanskan broholmeryhdistysten edustajat.

Illallinen jatkui naurun ja useiden erikielisten keskustelujen sävyttämänä. Saimme nauttia autenttista kotiruokaa paikallisten viinien kera. Aterian kruunasi jälkiruuat, jotka olivat perinteisiä italialaisia, kuten panna cottaa, ricottajuustoa suklaakastikkeella, porkkanakakkua, suklaakakkua, tiramisua.

Kello lähenteli puolta yötä ja oli aika lähteä nukkumaan. Kuskina toimineella tuttavallamme oli herätys aamulla ja vielä paljon töitä, jotta luonnetestipaikka saataisiin kuntoon.


Hyvin nukutun yön jälkeen meitä odotti hyvin makea aamupalakattaus keksien ja hillon kera. Kyllä tuli hieman ikävä omaa terveellistä aamupalaa. Saimme sen verran pupellettua evästä, että jaksoimme kävellä läheiseen markettiin nimeltä Conad. Marketissa oli huikean paljon kaikkea kivaa, joten aikaa vierähtikin lähes 1,5 tuntia sillä reissulla. No aikaahan meillä oli, kun kyytimme tulisi vasta klo 12 noutamaan meitä testipaikalle. Kauppareissulla tuli melkoisen kuuma, joten pieni virkistäytyminen jälleen ja sitten tuttavamme kyydillä kohti uutta päämäärää, luonnetestipaikkaa.



Valitse ja pullota haluamaasi viiniä

Ajoimme todella korkean mäen laelle, josta oli henkeäsalpaavan kauniit näköalat! Saavuimme paikalle sopivasti lounasaikaan, joka kuulemma kesti kaiken kaikkiaan kolme tuntia. Testiä järjestävät ja siihen osallistuvat tahot Italiasta ja Tanskasta olivat olleet paikalla jo aamuseitsemästä saakka. Olimme siis onnekkaita, kun saimme nukkua pidempään ja meidät haettiin myöhemmin suoraan valmiiseen pöytään. Lounaaksi saimme lautasellisen pasta bolognesea, jonka jälkeen uuden lautasellisen erilaisia lihoja ja makkaroita salaatin kera. Jälkiruuaksi isäntämme ja emäntämme loihtivat vielä kakkua ja hedelmiä. Tarjoilu pelasi viinin kera loistavasti eikä tästä pöydästä noussut varmasti kukaan nälässä pois. Oli hienoa seurata, kuinka miehet hoitivat yhteistuumin kokkauksen grillillä, kun taas naiset huolehtivat, että sisällä on kaikilla sekä ruokaa, että juomaa riittävästi.




Lounaan jälkeen menimme mahat täysinä mukaan testiryhmään seuraamaan, miten italialaiset ovat organisoineet MH-luonnekuvausosiot. Hyvin tutuiltahan ne näyttivät. Kuuden tunnin urakoinnin jälkeen testit saatiin maaliin ja otimme vielä yhteiskuvan ennen kun hajaannuimme jokainen omille teillemme. Tuttavamme kyydillä pääsimme takaisin B&B-paikkaamme virkistäytymään ja valmistautumaan illalliselle, jossa kuulemma oli tiedossa pizzaa.




Useampien ”una momento”- ja ”ten minutes”-viestien jälkeen kaksi katumaasturia kurvasi pihaamme ”SORRY, SORRY”-huutojen säestämänä. Tuttavamme oli väsähtänyt päivän päätteeksi, joten kuskimme vaihtuivat lennosta. Ajoimme kylän läpi, jossa letkaamme liittyi vielä kolmas auto. Ajoimme tanskalaisten majapaikkaan, jossa he odottelivatkin jo illalliselle pääsyä. Autot täyteen ja kolmen auton seurue lähti ajamaan taas mutkittelevia teitä ylös, alas ja pikkukylien läpi. Seuraavana etappina oli puolalaisten tuttaviemme majapaikka, jossa olivat myös ranskalaiset ystävämme. Lopulta ajoimme viiden tumman auton letkassa lujaa pikkuteitä pitkin ja tunnelma oli vähintäänkin elokuvamainen.


Saavuimme ravintolaan nimeltä Bazzano, jota on kehuttu tienoon parhaaksi pizzapaikaksi. Tässä vaiheessa seurueemme koko oli ainakin 24 henkeä ja saimme ohjeeksi tilata pizzaa. Ruoka olikin erinomaisen hyvää ja vaikka seurueemme oli hurjan suuri, ensimmäiset pizzat kiikutettiin pöytään jo 10 minuuttia tilausten vastaanottamisen aloittamisesta.

Välimatkat olivat kohtalaisen lyhyitä kylien välillä ja huomasimme, että meidän majapaikkamme osoite on tällä kertaa autoseurueen ensimmäisenä. Tosin juuri kun olemme saapumassa majapaikan pihaan, toisen auton kuski soittaa ja saa valtavan naurukohtauksen keskeltä kerrottua meidän auton kuskille, että muu seurue on eksynyt matkalle. Kuskimme ei saa omalta naurukohtaukseltaan sanoja ulos suusta, ehkä pitkillä päivillä on jotain osuutta tähän hysteeriseen naurunpurkaukseen, mutta me onneksi pääsimme nukkumaan tämän hulvattoman illallisen jälkeen ensimmäisinä.

Lauantaina-aamuna heräsimme aamulla kahdeksan aikoihin, kun ystäväni ensimmäiset asiakkaat hätyyttelivät puhelimitse. Aamupalaksi oli jälleen talon puolesta vaaleita pikkuleipiä, vaaleaa kovaa leipää muovipaketissa ja piirakkaa, jossa oli jotain hilloa päällä. Onneksi oltiin eilen etukäteen viisaita ja ostettiin perjantaina kaupasta leipää, juustoa ja leikkelettä.




Aamupalan jälkeen lähdimme etsimään avaimia tuttavamme huoneeseen, josta haimme hänen koiransa seuraksemme. Helpommin sanottu kuin tehty. Avaimet yhteen oveen löytyivät, mutta toiseen, jonka takana koira oli, eivät löytyneetkään. Onneksi talossa, missä asuimme, oli oven sisäpuolella suuri avainseinä, josta valikoimme oikean näköisen avaimen, joka sopikin oveen. Koira sisällä ei ollutkaan täysin samaa mieltä siitä, että oli ihanaa nähdä ja hän murisi meille varmaan kymmenen minuuttia. Istuimme lattialle juttelemaan ja yritimme lähettää koiralle rauhoittavia signaaleita, ettei meistä ole uhkaa. Jännittävän lisämausteen toi myös se, ettei meillä ollut muistikuvaa koiran nimestä, eikä siitä, puhutaanko sille tanskaa vai italiaa. Kaikkea sekoittaen ja mukana kehon liikkeitä saimme vihdoinkin koiran nousemaan pedistään, hihnan kaulaan ja ulos. Tuttavalle viestiä, että kaikki on kunnossa ja sovittiin, että hän noutaa meidät klo 12 testipaikalle.

Teimme lainakoiran kanssa lyhyen lenkin lähistöllä viinitarhojen lomassa ja nousimme mitä upeimman mäen päälle, josta oli jälleen kerran sanoinkuvaamattoman hienot maisemat. Täällä voisi viihtyä pidempäänkin!




Puoliltapäivin valmistauduimme taas lähtemään ja tulihan se kyytikin sieltä noin tunnin myöhässä. Aamupäivällä oli testattu neljä koiraa, minkä jälkeen luvassa oli jälleen – italialaiseen tyyliin tietenkin – kahden tunnin lounastauko. Saimme lautasillemme jotain italialaista erikoisuutta, joka muistutti täytettyä ohukaista, mutta oli hyvin ohueksi ja rapeaksi paistettu paikallinen herkku. Välissä oli hieman juustoa ja eilisen ruuan tähteitä. Tanskalainen ystävämme tuntui tykkäävän tästä paikallisesta herkusta kovasti ja söikin niitä useamman kappaleen. Lisäksi lounaalla tarjottiin leipää ja erilaisia leikkeleitä sekä salaattia. Jälkiruuaksi oli hedelmiä ja sitruunakakkua. Viiniä totta kai myös oli tarjolla kahta laatua veden lisäksi. Lounaan jälkeen seurasimme testejä ja vaihdoimme kuulumisia paikalla olleiden kanssa.


Kuuden aikaan saimme kaiken kasattua ja kyytimme lähti jälleen. Vain kaksi kertaa meinasimme ajaa tieltä ulos, kun tuttavamme auto hieman sammuili ja temppuili, jonka lisäksi hän oli ehkä nauttinut muutaman lasin liikaa valkoviiniä ja yritti käyttää puhelintaan samalla. ”Italian traffic” on tämä ilmiö. Ystäväni istui takapenkillä rystyset valkoisina, minä en ilmeisesti pelkää kuolemaa yhtä paljon, kun en ollut niin kauhuissani. Onneksi oltiin kuitenkin hengissä. Tunti aikaa virkistäytymiseen ja sen jälkeen oli vuorossa vierailu Italian yhdistyksen puheenjohtajan luokse, josta on tarkoitus siirtyä illalliselle.


Meidät tuli noutamaan toinen Italian yhdistyksen edustaja maasturillaan. Tuttu ”ten minutes” venyi jälleen tuplaan ja ”sorry sorry”-sanojen sävyttämänä pääsimme matkaan puheenjohtajan luokse. Nousimme autolla korkean mäen laelle, jossa liikennemerkki kertoi, että hiekkatie muuttui yksityistieksi. Tien päässä vastassa oli suuri rautainen portti, jota koristi broholmerlaatat. Hetken odoteltuamme portti avattiin ja pääsimme ajamaan suuren talon kauniiseen pihaan.


Paikalla olivat jo muiden maiden yhdistysten edustajat. Harmillisesti oli jo pimeää, joten emme nähneet upeita maisemia. Saimme esittelykierroksen puheenjohtajan hienossa kodissa, jossa on todella omistauduttu broholminkoirille. Kaikki tavarat ja ruokakupit olivat siistissä järjestyksessä, koirille oli useita petejä niin ulkona kuin sisällä ja jokaisessa huoneessa oli jotain rotuun liittyvää. Nautimme lasilliset kuohuviiniä taloon tutustumisen lomassa ja huone täyttyi tanskan-, englannin- ja italiankielisestä puheensorinasta.


Puheenjohtajan luota siirryimme noin 200 metrin päässä sijaitsevaan upeaan rinneravintolaan nimeltä Da Bosco, jossa seurueeseemme liittyi lisää Italian yhdistyksen jäseniä. Oli mukavaa saada kasvot Facebookista tutuille nimille. Eteemme tuotiin toinen toistaan herkullisempia ruokia, mm. salaattia, bruchettaa, paistettuja perunoita ja vadillinen erilaisia lihoja, jotka olivat ihan uskomattoman mureita.


Illallisen kohokohtia olivat ehdottomasti puheet, joita puheenjohtajalle pidettiin siitä, kuinka upeaa työtä hän on tehnyt Italiassa organisoidessaan testien järjestämisen ja kaiken muun sen ympärille. Puheenjohtaja kuunteli kyynelehtien heidän puheitaan ja me kaikki saatoimme yhtyä noihin sanoihin. Myös me kiitimme häntä, että saimme olla mukana kokemassa tämän hienon pitkän viikonlopun heidän kanssaan. Illallisen lopuksi oli aika hyvästellä tanskalaiset. Heidän lento lähtisi hyvin aikaisin aamulla, joten tämä oli viimeinen yhteinen hetkemme. Halausten ja jäähyväisten jälkeen lähdimme hyvillä mielin nukkumaan.

Reissun viimeisenä aamulla sunnuntaina heräsimme tuttuun italialaiseen papatukseen, joka kuului olemattomasti eristetyn huoneemme oven takaa. Casa Bellan rouva siellä valmisti aamiaista ja jutteli ilmeisesti toisen vieraan kanssa. Kello oli jo kahdeksan, joten ehkä se oli ihan hyvä aika herätä. Aamupalalla meitä odottivat jälleen tutut keksit ja hillot, mutta meilläpä oli omat eväät jääkaapissa ja saimme hyvät voileivät tehtyä, jotka pitivät nälkää hieman pidemmälle. Pakattuamme laukkumme siirryimme odottelemaan kyytiä pihalle. Majatalon rouva tuli vielä vinkkailemaan meille, että tulkaa sisälle. Luulin ensin, että hän yrittää myydä meille jotain majatalon aulan hyllyllä olevia tuotteita, mutta hän ohjasikin meidät alakertaan, josta löytyi valtavan iso holvikattoinen tila, joka oli omiaan varmasti niin viinin kuin muidenkin tuotteiden säilytykseen ja valmistukseen. Meillä ei ollut aavistustakaan, että olimme nukkuneet tämän jopa hieman aavemaisen paikan yläpuolella.




Kyytimme kurvasi pihalle ja pakkasimme laukkumme autoon. Tuttu ja nopea reitti vei meidät takaisin puheenjohtajan luokse tällä kertaa päivänvalossa ja vaikka jo tiesimme hieman, mikä meitä odottaa, olivat maisemat sanoinkuvaamattoman upeat! Ensinnäkin tontti oli varmaan useamman hehtaarin kokoinen. Erittäin siististi hoidettu nurmikko ja piha-alueet tekivät meihin suuren vaikutuksen, puhumattakaan omasta viinitarhasta! Saimme maistella erilaisia rypäleitä, jotka olivat todella hyviä. Näkymän viimeisteli seitsemän broholminkoiraa, jotka helteen väsyttäminä seurailivat meitä rauhallisesti ja etsivät varjopaikat lähistöltä.






Puheenjohtaja keitti meille kahvit ja tarjoili omatekoista maukasta kakkua sekä keksejä. Saimme hetken aikaa jutella rauhassa kaikesta, mitä Italiassa tällä hetkellä tapahtuu broholminkoirien ympärillä. Jokaisessa maassa on hieman omanlaisensa haasteet ja eri säännöt, joista on hyvä olla perillä, jotta voimme paremmin toimia yhdessä.

Haikein mielin hyvästelimme nämä upeat maisemat ja puheenjohtaja ajoi meidät lentokentälle, jossa hän ohjasi meidät vielä oikealle lähtöselvitystiskille. Pidennetty viikonloppumme piti sisällään upeita hetkiä hienojen ihmisten ja koirien kanssa, josta riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.



Bolognan kaupunkiin tutustuminen jäi meiltä kokonaan väliin, mutta yksi, kuulemma ehdottomasti vierailun arvoinen kohde on Basilica di San Luca. Tuohon upeaan kirkkoon on mahdollista kulkea maailman pisintä, lähes neljän kilometrin pituista katettua käytävää pitkin (Portico di San Luca), joka koostuu 666 kaaresta.

Noin 50 kilometriä Bolognasta länteen sijaitsee Maranello, josta löytyy Ferrareista pitäville nähtävää.

Mikäli päädyt seikkailemaan samoihin pikkukyliin, joissa me vietimme aikaamme, vuokraa auto ja varaa mukaasi hyvä navigaattori tai kartanlukija. Italialaisilla kun on tööttikäsi herkässä ja jonossa ajaminen ei kuulu heidän vahvuuksiinsa :)