Ne Tammelat: Bologna, Valsamoggia - Viinitarhoja ja koirahommia

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Bologna, Valsamoggia - Viinitarhoja ja koirahommia

Tämä matkakertomus on kirjoitettu osittain Italiassa ja loput Suomessa. Tekstin alkuperäinen versio on julkaistu koirayhdistyksen lehdessä, mutta tarinaa on hieman lyhennetty alkuperäisestä. Joskus vaan käy niin, että kun ostat koiran Tanskasta, löydät itsesi Bolognan läheltä Valsamoggian kaupungista viinitarhojen keskeltä nauttimasta helteisistä syyspäivistä.


Kun kuulimme, että Italiassa järjestetään ensimmäiset broholminkoirien MH-luonnekuvaukset 8.–11.9.2016, oli selvää, että halusimme olla paikalla todistamassa tätä hienoa tapahtumaa. Yhdistyskollegani ei ollut kovin vaikeaa puhua minua ympäri matkaseuraksi ja pian olimmekin jo varaamassa lentolippuja Bolognaan.

Suurin osa matkakertomuksesta on kirjoitettu Italiassa, joten ota rento asento ja siirry ajatuksiesi kanssa hetkeksi helteiseen Valsamoggian kaupunkiin Bolognan kupeeseen.

Saavuimme helteiseen Bolognaan torstai-iltapäivällä Münchenin kautta. Hetken kentällä odoteltuamme laitoimme ystävällemme viestiä, että missähän kuskimme mahtaa olla. Vastaus tuli: ”ten minute”. Eurooppalaiseen kulttuuriin tottunut ystäväni totesi, että odotellaan suosiolla 20 minuuttia. Kuskia ei vieläkään näkynyt, joten laitoin jälleen viestiä yhteyshenkilöllemme. ”Ten minute” tuli taas vastaukseksi. Kymmenet minuutit tuntuivat pitkiltä kentällä, mutta suomalaisille tyypillisellä kärsivällisyydellä odottelimme, kunnes muutaman viestin vaihdon jälkeen saimme ohjeet mennä ulkopuolelle Lamborghinien lähettyville, johon kuskimme saapuikin aika pian. Harmittavasti kyytiautomme oli Lambojen sijaan kuitenkin vain ”tavallinen”, tyylikäs Lancia. Kuskilla oli ollut ”problem”, josta kielimuurin vuoksi emme saaneet tarkempaa lisätietoa. Pääasia oli kuitenkin, että olimme matkalla kohti päämäärää, jonka osoitteen vain kuskimme tiesi.


Muutaman harhapolun jälkeen saavuimme majapaikkaamme, kukkulan rinteessä sijaitsevaan, pieneen, viehättävään B&B-paikkaan nimeltä Casa Bella. Vastassa meitä oli ilmeisesti paikan omistajarouva, joka pääosin käsiä huitomalla ja italiaa puhumalla osoitti meille huoneemme, johon olimme oikein tyytyväisiä. Aamupalaa oli kuulemma tiedossa johonkin aikaan, ehkä 8.30. Rouvan työvuoro oli päättymässä, joten hän antoi meille avaimet vielä toiseen huoneistoon, johon olisi tarkoitus majoittaa yksi seurueemme jäsen. Saimme siis tehtäväksi osoittaa hänelle huoneen. Hän tulikin myöhemmin illalla ja osoittautui vanhaksi tutuksemme, kenet olimme tavanneet Broholmin erikoisnäyttelyssä kaksi vuotta sitten.


Asettauduttuaan taloksi tuttavamme otti meidät kyytiinsä ja johdatti läpi pimeän ja mäkisen reitin kohti ravintolaamme. Epäusko olisi iskenyt, jos kuskina olisi ollut joku vieras, koska tiet kapenivat loppua kohden ja lopulta ajoimme pimeää hiekkatietä pitkin. Saavuimme kuitenkin todella mukavaan ravintolaan, jossa olimme paikalla ensimmäisinä. Pian paikalle saapui kahdella autolla lisää väkeä ja seurueeseemme liittyivät Italian ja Tanskan broholmeryhdistysten edustajat.

Illallinen jatkui naurun ja useiden erikielisten keskustelujen sävyttämänä. Saimme nauttia autenttista kotiruokaa paikallisten viinien kera. Aterian kruunasi jälkiruuat, jotka olivat perinteisiä italialaisia, kuten panna cottaa, ricottajuustoa suklaakastikkeella, porkkanakakkua, suklaakakkua, tiramisua.

Kello lähenteli puolta yötä ja oli aika lähteä nukkumaan. Kuskina toimineella tuttavallamme oli herätys aamulla ja vielä paljon töitä, jotta luonnetestipaikka saataisiin kuntoon.


Hyvin nukutun yön jälkeen meitä odotti hyvin makea aamupalakattaus keksien ja hillon kera. Kyllä tuli hieman ikävä omaa terveellistä aamupalaa. Saimme sen verran pupellettua evästä, että jaksoimme kävellä läheiseen markettiin nimeltä Conad. Marketissa oli huikean paljon kaikkea kivaa, joten aikaa vierähtikin lähes 1,5 tuntia sillä reissulla. No aikaahan meillä oli, kun kyytimme tulisi vasta klo 12 noutamaan meitä testipaikalle. Kauppareissulla tuli melkoisen kuuma, joten pieni virkistäytyminen jälleen ja sitten tuttavamme kyydillä kohti uutta päämäärää, luonnetestipaikkaa.



Valitse ja pullota haluamaasi viiniä

Ajoimme todella korkean mäen laelle, josta oli henkeäsalpaavan kauniit näköalat! Saavuimme paikalle sopivasti lounasaikaan, joka kuulemma kesti kaiken kaikkiaan kolme tuntia. Testiä järjestävät ja siihen osallistuvat tahot Italiasta ja Tanskasta olivat olleet paikalla jo aamuseitsemästä saakka. Olimme siis onnekkaita, kun saimme nukkua pidempään ja meidät haettiin myöhemmin suoraan valmiiseen pöytään. Lounaaksi saimme lautasellisen pasta bolognesea, jonka jälkeen uuden lautasellisen erilaisia lihoja ja makkaroita salaatin kera. Jälkiruuaksi isäntämme ja emäntämme loihtivat vielä kakkua ja hedelmiä. Tarjoilu pelasi viinin kera loistavasti eikä tästä pöydästä noussut varmasti kukaan nälässä pois. Oli hienoa seurata, kuinka miehet hoitivat yhteistuumin kokkauksen grillillä, kun taas naiset huolehtivat, että sisällä on kaikilla sekä ruokaa, että juomaa riittävästi.




Lounaan jälkeen menimme mahat täysinä mukaan testiryhmään seuraamaan, miten italialaiset ovat organisoineet MH-luonnekuvausosiot. Hyvin tutuiltahan ne näyttivät. Kuuden tunnin urakoinnin jälkeen testit saatiin maaliin ja otimme vielä yhteiskuvan ennen kun hajaannuimme jokainen omille teillemme. Tuttavamme kyydillä pääsimme takaisin B&B-paikkaamme virkistäytymään ja valmistautumaan illalliselle, jossa kuulemma oli tiedossa pizzaa.




Useampien ”una momento”- ja ”ten minutes”-viestien jälkeen kaksi katumaasturia kurvasi pihaamme ”SORRY, SORRY”-huutojen säestämänä. Tuttavamme oli väsähtänyt päivän päätteeksi, joten kuskimme vaihtuivat lennosta. Ajoimme kylän läpi, jossa letkaamme liittyi vielä kolmas auto. Ajoimme tanskalaisten majapaikkaan, jossa he odottelivatkin jo illalliselle pääsyä. Autot täyteen ja kolmen auton seurue lähti ajamaan taas mutkittelevia teitä ylös, alas ja pikkukylien läpi. Seuraavana etappina oli puolalaisten tuttaviemme majapaikka, jossa olivat myös ranskalaiset ystävämme. Lopulta ajoimme viiden tumman auton letkassa lujaa pikkuteitä pitkin ja tunnelma oli vähintäänkin elokuvamainen.


Saavuimme ravintolaan nimeltä Bazzano, jota on kehuttu tienoon parhaaksi pizzapaikaksi. Tässä vaiheessa seurueemme koko oli ainakin 24 henkeä ja saimme ohjeeksi tilata pizzaa. Ruoka olikin erinomaisen hyvää ja vaikka seurueemme oli hurjan suuri, ensimmäiset pizzat kiikutettiin pöytään jo 10 minuuttia tilausten vastaanottamisen aloittamisesta.

Välimatkat olivat kohtalaisen lyhyitä kylien välillä ja huomasimme, että meidän majapaikkamme osoite on tällä kertaa autoseurueen ensimmäisenä. Tosin juuri kun olemme saapumassa majapaikan pihaan, toisen auton kuski soittaa ja saa valtavan naurukohtauksen keskeltä kerrottua meidän auton kuskille, että muu seurue on eksynyt matkalle. Kuskimme ei saa omalta naurukohtaukseltaan sanoja ulos suusta, ehkä pitkillä päivillä on jotain osuutta tähän hysteeriseen naurunpurkaukseen, mutta me onneksi pääsimme nukkumaan tämän hulvattoman illallisen jälkeen ensimmäisinä.

Lauantaina-aamuna heräsimme aamulla kahdeksan aikoihin, kun ystäväni ensimmäiset asiakkaat hätyyttelivät puhelimitse. Aamupalaksi oli jälleen talon puolesta vaaleita pikkuleipiä, vaaleaa kovaa leipää muovipaketissa ja piirakkaa, jossa oli jotain hilloa päällä. Onneksi oltiin eilen etukäteen viisaita ja ostettiin perjantaina kaupasta leipää, juustoa ja leikkelettä.




Aamupalan jälkeen lähdimme etsimään avaimia tuttavamme huoneeseen, josta haimme hänen koiransa seuraksemme. Helpommin sanottu kuin tehty. Avaimet yhteen oveen löytyivät, mutta toiseen, jonka takana koira oli, eivät löytyneetkään. Onneksi talossa, missä asuimme, oli oven sisäpuolella suuri avainseinä, josta valikoimme oikean näköisen avaimen, joka sopikin oveen. Koira sisällä ei ollutkaan täysin samaa mieltä siitä, että oli ihanaa nähdä ja hän murisi meille varmaan kymmenen minuuttia. Istuimme lattialle juttelemaan ja yritimme lähettää koiralle rauhoittavia signaaleita, ettei meistä ole uhkaa. Jännittävän lisämausteen toi myös se, ettei meillä ollut muistikuvaa koiran nimestä, eikä siitä, puhutaanko sille tanskaa vai italiaa. Kaikkea sekoittaen ja mukana kehon liikkeitä saimme vihdoinkin koiran nousemaan pedistään, hihnan kaulaan ja ulos. Tuttavalle viestiä, että kaikki on kunnossa ja sovittiin, että hän noutaa meidät klo 12 testipaikalle.

Teimme lainakoiran kanssa lyhyen lenkin lähistöllä viinitarhojen lomassa ja nousimme mitä upeimman mäen päälle, josta oli jälleen kerran sanoinkuvaamattoman hienot maisemat. Täällä voisi viihtyä pidempäänkin!




Puoliltapäivin valmistauduimme taas lähtemään ja tulihan se kyytikin sieltä noin tunnin myöhässä. Aamupäivällä oli testattu neljä koiraa, minkä jälkeen luvassa oli jälleen – italialaiseen tyyliin tietenkin – kahden tunnin lounastauko. Saimme lautasillemme jotain italialaista erikoisuutta, joka muistutti täytettyä ohukaista, mutta oli hyvin ohueksi ja rapeaksi paistettu paikallinen herkku. Välissä oli hieman juustoa ja eilisen ruuan tähteitä. Tanskalainen ystävämme tuntui tykkäävän tästä paikallisesta herkusta kovasti ja söikin niitä useamman kappaleen. Lisäksi lounaalla tarjottiin leipää ja erilaisia leikkeleitä sekä salaattia. Jälkiruuaksi oli hedelmiä ja sitruunakakkua. Viiniä totta kai myös oli tarjolla kahta laatua veden lisäksi. Lounaan jälkeen seurasimme testejä ja vaihdoimme kuulumisia paikalla olleiden kanssa.


Kuuden aikaan saimme kaiken kasattua ja kyytimme lähti jälleen. Vain kaksi kertaa meinasimme ajaa tieltä ulos, kun tuttavamme auto hieman sammuili ja temppuili, jonka lisäksi hän oli ehkä nauttinut muutaman lasin liikaa valkoviiniä ja yritti käyttää puhelintaan samalla. ”Italian traffic” on tämä ilmiö. Ystäväni istui takapenkillä rystyset valkoisina, minä en ilmeisesti pelkää kuolemaa yhtä paljon, kun en ollut niin kauhuissani. Onneksi oltiin kuitenkin hengissä. Tunti aikaa virkistäytymiseen ja sen jälkeen oli vuorossa vierailu Italian yhdistyksen puheenjohtajan luokse, josta on tarkoitus siirtyä illalliselle.


Meidät tuli noutamaan toinen Italian yhdistyksen edustaja maasturillaan. Tuttu ”ten minutes” venyi jälleen tuplaan ja ”sorry sorry”-sanojen sävyttämänä pääsimme matkaan puheenjohtajan luokse. Nousimme autolla korkean mäen laelle, jossa liikennemerkki kertoi, että hiekkatie muuttui yksityistieksi. Tien päässä vastassa oli suuri rautainen portti, jota koristi broholmerlaatat. Hetken odoteltuamme portti avattiin ja pääsimme ajamaan suuren talon kauniiseen pihaan.


Paikalla olivat jo muiden maiden yhdistysten edustajat. Harmillisesti oli jo pimeää, joten emme nähneet upeita maisemia. Saimme esittelykierroksen puheenjohtajan hienossa kodissa, jossa on todella omistauduttu broholminkoirille. Kaikki tavarat ja ruokakupit olivat siistissä järjestyksessä, koirille oli useita petejä niin ulkona kuin sisällä ja jokaisessa huoneessa oli jotain rotuun liittyvää. Nautimme lasilliset kuohuviiniä taloon tutustumisen lomassa ja huone täyttyi tanskan-, englannin- ja italiankielisestä puheensorinasta.


Puheenjohtajan luota siirryimme noin 200 metrin päässä sijaitsevaan upeaan rinneravintolaan nimeltä Da Bosco, jossa seurueeseemme liittyi lisää Italian yhdistyksen jäseniä. Oli mukavaa saada kasvot Facebookista tutuille nimille. Eteemme tuotiin toinen toistaan herkullisempia ruokia, mm. salaattia, bruchettaa, paistettuja perunoita ja vadillinen erilaisia lihoja, jotka olivat ihan uskomattoman mureita.


Illallisen kohokohtia olivat ehdottomasti puheet, joita puheenjohtajalle pidettiin siitä, kuinka upeaa työtä hän on tehnyt Italiassa organisoidessaan testien järjestämisen ja kaiken muun sen ympärille. Puheenjohtaja kuunteli kyynelehtien heidän puheitaan ja me kaikki saatoimme yhtyä noihin sanoihin. Myös me kiitimme häntä, että saimme olla mukana kokemassa tämän hienon pitkän viikonlopun heidän kanssaan. Illallisen lopuksi oli aika hyvästellä tanskalaiset. Heidän lento lähtisi hyvin aikaisin aamulla, joten tämä oli viimeinen yhteinen hetkemme. Halausten ja jäähyväisten jälkeen lähdimme hyvillä mielin nukkumaan.

Reissun viimeisenä aamulla sunnuntaina heräsimme tuttuun italialaiseen papatukseen, joka kuului olemattomasti eristetyn huoneemme oven takaa. Casa Bellan rouva siellä valmisti aamiaista ja jutteli ilmeisesti toisen vieraan kanssa. Kello oli jo kahdeksan, joten ehkä se oli ihan hyvä aika herätä. Aamupalalla meitä odottivat jälleen tutut keksit ja hillot, mutta meilläpä oli omat eväät jääkaapissa ja saimme hyvät voileivät tehtyä, jotka pitivät nälkää hieman pidemmälle. Pakattuamme laukkumme siirryimme odottelemaan kyytiä pihalle. Majatalon rouva tuli vielä vinkkailemaan meille, että tulkaa sisälle. Luulin ensin, että hän yrittää myydä meille jotain majatalon aulan hyllyllä olevia tuotteita, mutta hän ohjasikin meidät alakertaan, josta löytyi valtavan iso holvikattoinen tila, joka oli omiaan varmasti niin viinin kuin muidenkin tuotteiden säilytykseen ja valmistukseen. Meillä ei ollut aavistustakaan, että olimme nukkuneet tämän jopa hieman aavemaisen paikan yläpuolella.




Kyytimme kurvasi pihalle ja pakkasimme laukkumme autoon. Tuttu ja nopea reitti vei meidät takaisin puheenjohtajan luokse tällä kertaa päivänvalossa ja vaikka jo tiesimme hieman, mikä meitä odottaa, olivat maisemat sanoinkuvaamattoman upeat! Ensinnäkin tontti oli varmaan useamman hehtaarin kokoinen. Erittäin siististi hoidettu nurmikko ja piha-alueet tekivät meihin suuren vaikutuksen, puhumattakaan omasta viinitarhasta! Saimme maistella erilaisia rypäleitä, jotka olivat todella hyviä. Näkymän viimeisteli seitsemän broholminkoiraa, jotka helteen väsyttäminä seurailivat meitä rauhallisesti ja etsivät varjopaikat lähistöltä.






Puheenjohtaja keitti meille kahvit ja tarjoili omatekoista maukasta kakkua sekä keksejä. Saimme hetken aikaa jutella rauhassa kaikesta, mitä Italiassa tällä hetkellä tapahtuu broholminkoirien ympärillä. Jokaisessa maassa on hieman omanlaisensa haasteet ja eri säännöt, joista on hyvä olla perillä, jotta voimme paremmin toimia yhdessä.

Haikein mielin hyvästelimme nämä upeat maisemat ja puheenjohtaja ajoi meidät lentokentälle, jossa hän ohjasi meidät vielä oikealle lähtöselvitystiskille. Pidennetty viikonloppumme piti sisällään upeita hetkiä hienojen ihmisten ja koirien kanssa, josta riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.



Bolognan kaupunkiin tutustuminen jäi meiltä kokonaan väliin, mutta yksi, kuulemma ehdottomasti vierailun arvoinen kohde on Basilica di San Luca. Tuohon upeaan kirkkoon on mahdollista kulkea maailman pisintä, lähes neljän kilometrin pituista katettua käytävää pitkin (Portico di San Luca), joka koostuu 666 kaaresta.

Noin 50 kilometriä Bolognasta länteen sijaitsee Maranello, josta löytyy Ferrareista pitäville nähtävää.

Mikäli päädyt seikkailemaan samoihin pikkukyliin, joissa me vietimme aikaamme, vuokraa auto ja varaa mukaasi hyvä navigaattori tai kartanlukija. Italialaisilla kun on tööttikäsi herkässä ja jonossa ajaminen ei kuulu heidän vahvuuksiinsa :)


12 kommenttia:

  1. Ensinnäkin: ihanan näköinen koiruli! En ole tuollaisista broholminkoirista (ymmärsinhän oikein?) kuullutkaan, komean näköinen koira. Ja hienolta näyttää myös majapaikka, ruoasta puhumattakaan. Kylläpä alkoikin tehdä mieli Italiaan! ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Juu, broholminkoira on kyseessä ja yksi sellainen asuu täällä meidänkin kotona, Pluto nimeltään. Aivan hurmaavan valloittavia koiria ja mieletön kansainvälinen yhteisö siinä ympärillä. Italia toimii aina :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin voisin noin vain päätyä viinitarhoille puoli vahingossa :) Enkä pistäisi pahitteeksi , jos kylkiäisenä tulisi hyvä pitsa.

    Meillä on vielä kesän matkasuunnitelmat tekemättä. Italia olisi kyllä hyvin varteenotettava kohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia on parin kerran perusteella osoittautunut paikaksi, jonne minäkin olisin valmis lähtemään koska vaan uudelleen :)

      Poista
  4. Kävin viime kesänä Bolognassa ja kaupunki ei ollut oikein minun makuun. Olisi näköjään pitänyt lähteä kaupungin ulkopuolelle, sillä nämä maisemat näyttää oikein kivoilta! Italialaista ruokaa (ja viiniä!) alkoi myös tehdä mieli tätä lukiessani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meitä taas vähän harmitti, kun nähtiin Bolognasta vain vilaus auton ikkunoista, mutta oli kyllä oikein onnistunut reissu siitä huolimatta.

      Poista
  5. Hieno on kieltämättä tuo kaupan itsepalvelu viinihylly. Miten voikin olla tuo tyypillinen italialainen aamiainen hiukan haasteellinen meille. Itse olen ollut Roomassa sellaisessa hotellissa, missä tarjottiin ainoastaan makeita kroissantteja, viinereitä ja hilloja aamiaisella. Diabeetikko äitini ei voinut syödä siellä mitään. Piti hänelle hakea kaupasta omat eväät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä lähtee jotenkin huonosti käyntiin pelkällä pullahötöllä, puhumattakaan siitä, jos on diabetes tai joku muu rajoitus ruokavalion kanssa :-/

      Poista
  6. Kyllä teitä on ruoalla hellitty! Ja Suomessakin olisi varsin kätevä tuollainen "viinihylly", josta voisi pullottaa itselleen sopivaa talon viiniä tarpeen mukaan.
    Ja kyllä tuli kesää niin ikävä, kun noita teidän kuvia katseli! Voih...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtavat tarjoilut, ei tarvinnut nälässä olla :) Kohta on kesä onneksi Suomessakin!

      Poista
  7. Miten ihanan ja lämminhenkisen kuuloinen viikonloppu! Aivan upeita nuo vanhat kivirakennukset ja italialainen ruoka saa kuolan valumaan suupielestä, vaikka aamupalaksi saisikin pelkkiä keksejä ja hilloa. :) Ihanaa että koiraharrastuksen ympärillä on tuollainen yhteisö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ikinä olisi arvannut, millaisia seikkailuita tuon koirarodun valinta tuo tullessaan :)

      Poista