Skotlannin väkimäärältään suurin kaupunki Glasgow sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Skotlannin pääkaupungista Edinburghista. Meillä on ollut ilo nauttia Glasgow’n tunnelmasta pariinkin otteeseen mitä parhaimman paikallisoppaan, Ilkan siskon, Miukun kanssa, joka on asunut kaupungissa jo 2000-luvun alusta lähtien.

Skotlanti - Glasgow 1
Sauchiehall Streetin varrelta löytyy useita yökerhoja, joista yksi kuuluisimmista on Garage, jonka tunnistaa keltaisesta rekasta.

Ensimmäisellä yhteisellä reissullamme vuonna 2011 Iso-Britanniaan yhdistimme Ilkan kanssa kymmenen päivän matkalle Lontoon, Download-festivaalit ja Skotlannin. Toisella kerralla kävimme Skotlannissa vuonna 2015.

Skotlanti - Glasgow 2

Glasgow on kompakti kaupunki tutustua kävellen ja myös paikallisliikenne toimii hyvin. Takseilla liikkuminen on myös kohtuuhintaista. Majoitusvaihtoehtoja löytyy runsaasti keskustasta. Ensimmäisellä kerralla majoituimme Glasgow Lofts -huoneistoon, johon olimme erittäin tyytyväisiä. Toisella kertaa vuokrasimme yksityisasunnon, eikä siitäkään ollut moitteen sanaa.

Paikallisoppaamme ansiosta olemme päässeet tutustumaan myös kaupungin ulkopuolelle ja tietysti olemme saaneet kattavan esittelyn päänähtävyyksistä, joihin kannattaa tutustua, jos tähän kaupunkiin eksyt. Tässä suosikkipaikkojamme:

Glasgow’n yliopisto

Skotlanti - Glasgow 3

Vuonna 1451 perustettu yliopisto on Skotlannin toiseksi vanhin ja Iso-Britannian neljänneksi vanhin. Se on yksi maan suurimmista ja arvostetuimmista yliopistoista.

Yliopistolla riittää paljon nähtävää, rakennus sisältää upeita yksityiskohtia ja sieltä on kauniit näköalat myös muualle. Se onkin valittu eri äänestyksissä maailman kauneimpien yliopistojen joukkoon. Erään tarinan mukaan yliopistolla myös kummittelee.

Skotlanti - Glasgow 4
Skotlanti - Glasgow 5
Skotlanti - Glasgow 6
Skotlanti - Glasgow 7
Skotlanti - Glasgow 8
Skotlanti - Glasgow 9
Skotlanti - Glasgow 10
Skotlanti - Glasgow 11

Buchanan Street ja Galleries

Skotlanti - Glasgow 12


Täältä löytyy kaupungin monipuolisin shoppailuvalikoima. Viihtyisän kävelykadun varrella on runsaasti kauppoja ja Buchanan Galleries -ostoskeskuksesta niitä löytyy paljon lisää. Hyvän viskin ystäville The Whisky Shop on käymisen arvoinen. Build a Bear -liikkeestä voit ostaa täysin omilla toiveilla kustomoidun pehmonallen ja jos nälkä yllättää, kauppakeskuksesta löytyy paljon kahviloita. Kivenheiton päästä löytyy myös Hard Rock Cafe Glasgow. Törmäät todennäköisesti säkkipillin soittajiin ja muihin katutaiteilijoihin tämä kävelykadun varrella. Kannattaa huomioida, että kaupat ovat avoinna pääosin klo 10-19, paitsi torstaisin tunnin pidempään.

Skotlanti - Glasgow 13
Skotlanti - Glasgow 14
Skotlanti - Glasgow 15
Skotlanti - Glasgow 16
Skotlanti - Glasgow 17
Skotlanti - Glasgow 18

Necropolis

Skotlanti - Glasgow 19

Viihdyimme useamman tunnin kävelemässä Necropolis-kukkulalla, joka toimii hautausmaana yli 50.000 henkilölle ja rinteitä koristaa jopa 3500 näyttävää muistomerkkiä. Tämä hautausmaa on myös kaunis, rauhallinen puisto, jonne voi tulla vaikka lukemaan kirjaa lounastauolla.

Necropoliksen laajoilta viheralueilta löytyy harvinaisempia hyönteisiä ja kasveja. Hyvällä tuurilla voit bongata myös peuroja tai varpushaukkoja sieltä.

Skotlanti - Glasgow 20
Skotlanti - Glasgow 21
Skotlanti - Glasgow 22
Skotlanti - Glasgow 23
Skotlanti - Glasgow 24
Skotlanti - Glasgow 25
Skotlanti - Glasgow 26
Skotlanti - Glasgow 27
Skotlanti - Glasgow 28

Ravintola Sapporo Teppanayaki

Skotlanti - Glasgow 29

Yksi hauskimmista ja ikimuistoisimmista illallisista on varmasti nautittu tässä ravintolassa. Idea on siis se, että istumme pöydän ympärille ja saamme ihastella lähietäisyydeltä, kun erittäin taitava kokki valmistaa meille Teppanayaki-ruokia. Kokit, jotka ovat erittäin lahjakkaita, esittelevät taitojaan näyttävästi ja loihtivat herkullisia ruokia korkealaatuisista raaka-aineista. Kokit valitsevat yleensä pöydästä jonkun, jolle hassuttelevat muita enemmän ja jostain kumman syystä Ilkalle lankesi tämä rooli. Kokki jakoikin valmistamansa ruuan niin, että muut saivat ruhtinaallisen määrän lisukkeita ja Ilkan lautaselle ilmestyi vain yksi pieni pala perunaa. Tämä ravintola käy todella vatsan päälle, niin nauramisen kuin hyvien ruokienkin suhteen.

Skotlanti - Glasgow 30
Skotlanti - Glasgow 31
Skotlanti - Glasgow 32
Skotlanti - Glasgow 33
Skotlanti - Glasgow 34

Waxy O’connors on varmasti yksi uniikeimmin sisustetuista ravintoloista, joissa on käyty. Näitä löytyy myös muualta kuin Glasgow’sta. Kadulle päin ravintola ei erotu muista, mutta kun astut sisään, ravintolasta löytyy useita kerroksia, alueita ja baareja. Kaikki pinnat ovat puulla verhoiltuja ja vahapintaista puuta löytyy runsaasti myös koristeina, jopa kokonaisia puun runkoja. Hyvän oluen ystävä löytää täältä varmasti kerta toisensa jälkeen uutta maisteltavaa.

Skotlanti - Glasgow 35

Glasgow’n vanhin talo on rakennettu vuonna 1471. Tämä hyvin säilynyt talo on ollut alun perin osa sairaalaa ja se on yksi neljästä keskiajalta säilyneistä rakennuksista Glasgow’ssa. Nykyisin rakennuksessa toimii museo ja sisäpihalta löytyy viehättävä puutarha.

Skotlanti - Glasgow 36
Skotlanti - Glasgow 37
Skotlanti - Glasgow 38

Kelvingrove Art Gallery and Museum sisältää yhden Euroopan suurimmista taidekokoelmista ja se on yksi suosituimmista Lontoon ulkopuolella olevista museoista Iso-Britanniassa. Museosta löytyy runsaasti nähtävää ja myös jotain, mitä et melko varmasti löydä mistään muualta; nimittäin Haggis-eläin. Museoon voi tutustua myös virtuaalisesti.

Skotlanti - Glasgow 39

 

Skotlanti - Glasgow 40

Yksi lempipaikoistani Glasgow’ssa on juna-asema (anteeksi Miukku!), koska sieltä pääsee näppärästi siirtymään yhteen lempikaupungeistani, Edinburghiin.

Skotlanti - Glasgow 41
Miukun koira Buckley
Skotlanti - Glasgow 42