Tämä on ensimmäinen kerta, kun uskaltaudun osallistumaan tähän Instagram Travel Thursday -tempaukseen. Jos sinä siellä epäröit vielä osallistumista, niin täältä löytyvät hyvät ohjeet ja hieman lisätietoa, että mistä on kyse.

Tänäkin vuonna Suomen kesäsää on jakanut paljon mielipiteitä. Vaikka juuri kirjoitushetkellä sataa, en rehellisesti sanottuna muista kovin montaa sateista päivää tältä kesältä. Johtuuko se mielentilasta vai siitä, ettei sade ole pilannut tärkeitä hetkiä. Ja ei, en ole ollut kestohumalassa tai lääkittynä, vaan ihan töiden merkeissä viettänyt kesää täällä koti-Suomessa.

Osallistuin ensimmäiseen bloggaajatapahtumaan Vappuna ja onneksi menin. Meillä oli hurjan kiva ilta Hard Rock Cafessa, jonka jälkeen jatkoimme iltaa kuohujuoman parissa. Matkalla ehdimme kuvata Kiss-naamiot rautatientorilla.

Ensimmäinen, hyvin pienimuotoinen, mutta minulle tärkeä blogiyhteistyö yhdisti rakkaan kiipeilypuistoharrastuksen ja kirjoittamisen, josta syntyi tämä postaus.

Yksi tärkeä alkukesän perinne on tiimi-ilta, jota vietetään yleensä hyvän ruuan ja seuran merkeissä.

Helsingistä ei löydy kuin kaksi maatilaa, Haltiala ja Falkulla. Olemme onnekkaita, kun saamme asua lähellä toista niistä. Hyvää ruokaa ja kuohuvaa saa koiraystävällisestä Wanha Pehtoori -ravintolasta. Niitä litran lasisia oluttuoppeja unohtamatta.

Tallink-Siljan bloggaajille järjestämällä kesälounaalla oli hurjasti bloggaajia, hyvää ruokaa ja viihdettä.

Yksi päättömimmistä kesäideoista oli lähteä ajamaan kaupunkipyörällä auringonnoususta laskuun ja se oli varmaan myös kesän hauskin yö.

Koiraharrastsukset vievät kesäisin Kaarinaan, jossa vietämme koiraleiriä näissä maisemissa, ei hullumpaa!

Tänä vuonna vietettiin Tuskan 20-vuotisjuhlia ja eihän näitä bileitä voinut missata. Eikä etenkään H.I.M.:n viimeistä festivaalikeikkaa Suomessa. Paras festari ikinä.

Pikavisiitti Keski-Suomessa latasi mielen täyteen upeita järvimaisemia. Kannattaa valita pienempiä teitä motareiden sijaan, koska niiden varrelta löytyy paljon nähtävää.

Pääsimme purjeveneen kyytiin heinäkuisena sunnuntaina. Parempaa ilmaa ei olisi voinut toivoa ja Vallisaari oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen saari.

Pyöräily on vaan niin kivaa ja sitä harrastetaan aina kun on ylimääräistä aikaa.

Toinen koiramainen kesäperinne liittyy Porvooseen, jossa vietämme yhdistyksen synttärijuhlia. Tällä kertaa yhdistimme visiitille myös kaupunkipyrähdyksen.

Mutta arvatkaa, mikä on ihan parasta tässä kesässä? No se, että loma on vielä edessä!

Instagram-tilillemme tulee lähiviikkoina maistiaisia reissumme varrelta ja veikkaanpa, että Ilkka pelaa Pokémonia myös aika paljon.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Instagram Travel Thursday on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä.

Suomen kesä | #IGTT 1