Amsterdamissa on 165 kanaalia, joiden yhteispituus on 50 kilometriä. Niitä ylittäviä siltoja on huimat 1281 kappaletta. Kanavien synnystä löytyy hyvää infoa esimerkiksi täältä.

Kanavaristeily on erinomainen tapa tutustua kaupunkiin ja ennen kaikkea paatin kyydissä sinun ei tarvitse väistellä pyöriä tai varoa muuta liikennettä. Jostain syystä firma nimeltä Those Dam Boat Guys nousi esiin monesta eri suunnasta kanavaristeilyjä etsiessäni, joten päädyin varaamaan heidän sivuiltaan risteilyn jo hyvissä ajoin ennen matkaa.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 1

Risteilyjen tarjoajia on ihan valtavasti, joten ilman varaustakin pääsee varmasti kiertoajelulle mm. Central Stationin edustalta. Hinnat lähtevät kymmenestä eurosta ylöspäin. Me halusimme kokea jotain hieman spesiaalimpaa, johon TDBG tuntui vastaavan hyvin. Heidän nettisivunsa olivat hauskat ja lippujen varaaminen sekä maksaminen onnistui helposti etukäteen.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 2Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 3

Saimme vahvistuksen mukana kahvilan osoitteen, jossa meidän oli tarkoitus tavata. Täällä kannattaa hoitaa vessakäynti, sillä veneessä erillistä wc:tä ei ole. Nappasimme hotellilta Uber-kyydin, joka vei meidät turvallisesti perille. Kahvila oli tupaten täynnä porukkaa, joten jäimme seisoskelemaan ulkopuolelle vahvistuskirjeen kanssa. Hetken päästä yksi tyttö liittyi seuraamme, sillä hän oli varannut paikan samalle risteilylle.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 4Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 5

Sähkömopon kahdella renkaalla huristeleva pappa viihdytti meitä odotellessamme ja hetken päästä pirteä TDBG-huppariin varustautunut nainen tulikin tervehtimään meitä. Osa porukasta seisoi toisella puolella kahvilan edustaa, joten meidät kerättiin yhteen, varmistettiin, että kaikki ovat mukana ja lähdimme kävelemään kohti veneen lähtöpaikkaa. Kävelyä tuli arviolta muutama sata metriä ja rannassa meitä odotti pieni vene kapteenin kera.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 6

Kun kuusi jenkkiä, kaksi brittiä ja kaksi suomalaista oli saatu lastattua veneeseen, oli aika lähteä liikenteeseen. Kapteeninamme toimi mukava mieshenkilö, joka oli alun perin kotoisin Etelä-Afrikasta ja hän oli asettunut Hollantiin tyttöystävänsä kanssa. Veneellä ei ollut tarjoilua, joten useat meistä olivat varautuneet omilla viinipulloilla, joita sai nautiskella vapaasti.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 7Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 8

Aurinko oli jo laskenut ja vene lipui tunnelmallisia kanaaleita pitkin kapteenin kertoessa mielenkiintoisia tarinoita kaupungista. Saimme tietää miksi talojen yläkerroksissa on suuret metallikoukut ja miksi talojen julkisivut on rakennettu nojaamaan eteenpäin. Kaikki suuremmat huonekalut siirretään huoneistoihin ulkokautta ja se on helpomaa, kun talon julkisivu on hieman kallellaan. Koska tilaa on vähän ja rappukäytävät ahtaita, tämä on siihen kätevin keino. Ikkunat ovat tästä syystä suuria. Autopaikat ovat kortilla ja kanavan varrella olevat talot ovat kalliita.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 9

Kanavien reunoilla on kauniita asuntolaivoja, joiden hintahaarukka vaihtelee muutamista sadoista tuhansista euroista jopa miljoonaan. Asuntolaivamuseossa pääsee tutustumaan tarkemmin tähän asumistyyliin.

Puhuimme runsaasti myös kaupungin vapaasta huumepolitiikasta ja prostituutiosta. Ne ovat luonteva osa Amsterdamin kulttuuria ja näitä sallimalla pyritään ehkäisemään vakavampia ongelmia, kuten kovien huumeiden käyttämistä.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 10

Upeat, lähes kesyt joutsenet seurailivat meitä välillä ja niitä näkyi useana päivänä uiskentelemassa kanaaleissa yhdessä ankkojen ja sorsien kanssa.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 11

90 minuuttia kestävä risteily meni nopeasti hyvässä seurassa rupatellen. Kuulimme paljon mielenkiintoisia tarinoita ja näimme upeita rakennuksia veneestä käsin. Muita risteilijöitä tuli myös paljon vastaan ja saimme hyviä ideoita seuraavien päivien vierailukohteista.

Kanavaristeilyllä Amsterdamissa 12

Those Dam Boat Guys saa meiltä ison peukun ja vahvan suosituksen!

Huomasitko jo muut tarinat Amsterdamista?