Reissuvuotemme 2017 on ollut huikean hieno ja listasimme molemmat parhaita muistoja vuoden varrelta, Ilkka puki ne tähän sanoiksi ja Katri hoiti kuvittamisen.

Katrin synttäriyllätys

Katrin selän takana oli salassa suunniteltu yllätystä Las Vegasiin, jossa oli tarkoitus viettää varsinainen syntymäpäivä. Kaveripariskunta oli salaa hommannut itselleen jenkkilänreissun, jonka päätteeksi hankkiutuivat Vegasiin samaan aikaan meidän kanssamme. Laitoin Katrin ajamaan loppumatkan Death Valleystä Vegasiin ja päivittelin salaa tilaisuuden tullen aina sijaintimme lähestyessämme kohdetta. Hotellihuoneen selvittyä, vedin toisella kädelläni matkalaukkua perässä, toisella ohjasin Katrin huomion peliautomaatteihin ja hisseihin ja toisella naputtelin salaa pikaviestillä huoneen numeroa kavereille. Hetkinen, montakos kättä olikaan.?! No, siltä se juuri tuntui.

Sankarimme meinasi jo hyydähtää ja ehdottaa aikaista nukkumaanmenoa, mutta sain onneksi vielä jotenkin viivyteltyä. Lopulta ovelle koputettiin, ja jouduin tiuskaisemaan hieman ärtynyttä teeskennellen, että sain sankarin itse ovea avaamaan.

Etsintäkuulutetut Las Vegasissa

Oven takana odotti ihmisiä etsintäkuulutuksia naamalle työntäen, ja tiedustellen olemmeko nähneet kyseisiä ihmisiä. Kuvissa olimme me itse, ja tiedustelijoina kaverit, mutta Katrilla taisi mennä hetken aikaa saada aivot pois solmusta. Jekku onnistui loistavasti! Loppuilta vietettiinkin mukavasti kavereiden kanssa illastaen ja Vegasin valoissa kruisaillen.

Broumovin käärinliina

Vierailu Broumovin upeasti restauroituun luostariin oli kokonaisuudessaan hieno kokemus. Tästä on tulossa pikapuoliin oma postaus, mutta olkoon tämä siitä tärppinä ja teaserina. Luostarin arvokkain aarre, harvinainen aitoustodistuksella varustettu jäljitelmä Torinon käärinliinasta, tuli täytenä yllätyksenä omalle kohdalle. Olimme ystävämme, restaurointiprojektin pääpirulaisen vetämällä yksityisellä kierroksella luostarissa, kun saavuimme pitkään pimeään huoneeseen, jonka seinustoilla oli yksittäisissä valaistuissa vitriineissä piispojen juhla-asuja vuosisatojen varrelta. Saavuttuamme huoneen perälle, hän sytytti kohdevalot ja huomasimme seisovamme tunnetun reliikin vieressä. Aivot heittivät taas hetken kuperkeikkaa, mutta niin vain löytyi tällekin selitys. Kokemus oli kyllä hiuksia nostattava!

Tämä löytyy Broumovin luostarista

Pariisin pakahduttava helle

Heittämällä vuoden läkähdyttävimmät helteet koin Pariisissa paria päivää ennen Juhannusta. Piipahdin työreissulla parin päivän ajan Pariisissa, eikä oikein ollut aikaa kierrellä katselemassa kaupunkia. Toisaalta siinä helteessä ei olisi kauaa jaksanut kierrelläkään. Kuumuus tuntui vain kiristyvän iltaa kohti, vaikka toivoin että auringon myötä lämpökin lähtisi laskuun. Hauska sattuma oli se, että samaan aikaan Pariisissa järjestettiin Fête de la Musique -juhlat, joissa koko kaupunki tuntui olevan mukana joraamassa.

Pariisi

Camarolla Death Valleyhyn

Jos hyvällä autolla ajeleminen onkin mukavaa, niin erityisen mukavaa on ajella koko viikko oikein hemmetin hyvällä autolla. Kun vielä kirsikkana kakun päällä ajelee muikeissa maisemissa, aletaan jo lähestyä käsityskyvyn rajoja. Vuokrasimme käyttöömme tuliterän Chevrolet Camaro V8 Supersportin, jonka tärkeimmät ominaisuudet ovat n. 455 hevosvoimaa ja g-voimamittari.

Yksi hienoimmista stinteistä ajettiin 90 metriä merenpinnan alapuolelle, Death Valleyn syvimpään hornankattilaan, jossa onneksi kevättalvella oli siedettävät kotisuomen kesähelteet, eli arvioituna noin 26-27 astetta lämmintä. Aavikolla vastaan jolkotteli myös villi kojootti, joka jäi selvästi kyttäämään jos heittäisin sitä Big Mac Mealilla, mutta ilman jäi. Otin vain kuvat. Saattaa olla, että kokeilin miten kovaa tuolla autolla pääsee, kun aavikolla oli niin houkutteleva tyhjä suora silmänkantamattomiin..

Helikopteri-piknik Grand Canyonin pohjalla

Jos joku viettää synttäreitään Las Vegasissa, ei takuulla ole hienompaa tapaa sitä juhlia, kuin kilistää kuohuvaa Grand Canyonin pohjalla, Coloradojoen rantatörmällä. Pohjalle pääsee ainoastaan helikopterilla, ja se on hyvä juttu. Nimittäin helikopterikyyti on ehkäpä siisteintä kaikista mahdollisista kulkupeleistä ikinä. Win-Win. Hyvää syntymäpäivää, hani! <3

Grand Canyon

Lomnický štít

Inhoan ja kammoan korkeita paikkoja. Ja samalla rakastan huikeita näköaloja ja kauniita maisemia. Tämä on vähän hankala yhdistelmä. En ikipäivänä suostuisi menemään esimerkiksi jollain köysiradalla useita metrejä maanpinnan yläpuolella ilmassa roikkuen yhtään minnekään, vaan ilmoittaudun mielelläni jäämään turvallisesti maan kamaralle odottelemaan. Niin vain taas kuitenkin seurasin perässä. Onhan nämä paikat ihan mahtavia kokemuksia, vaikka hädin tuskin uskallan edes kurkistaa ympärilleni. Onneksi menin, ja onneksi mut pakotetaan taas uudelleenkin.

Pilvien yläpuolella Lomnický štítillä

Kiitos kun olet ollut mukana seuraamassa reissujamme! Olemme enemmän kuin kiitollisia jokaisesta lukijasta ja kommentista. Odotamme innolla, mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

Hyvää reissuvuotta 2018!
Toivovat:
Ne Tammelat