Aloitimme vuoden 2016 New Yorkissa, joka oli ensimmäinen yhteinen kaukomatkamme. Joku musta pilvi näiden Amerikan-reissujemme päälle leijuu, sillä tämäkään Norwegianin lento ei ollut aikataulussaan. Siitä johtuen reissumme alkoi hieman synkissä merkeissä, kun hotellihuoneemme oli annettu eteenpäin ja yhtään vapaata huonetta ei ollut tarjolla.

Olimme kello yksi yöllä matkalaukkuinemme 8th Avenuen ja 38 Streetin kulmassa ihmettelemässä uudenvuodenjuhlinnasta jo väsähtänyttä, roskaista kaupunkia vailla majapaikkaa. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että matkustamista ja valvomista oli tässä kohtaa takana jo melkein vuorokausi.

Keskellä yötä ilman hotellia New Yorkissa 1

Vaihtoehtomme olivat: pilata kaverimme synttäriyllätys menemällä koputtelemaan heidän hotellihuoneensa ovea tai lähteä etsimään yöpaikkaa autiosta kaupungista. Päädyimme jälkimmäiseen. Onneksi saimme surffata netissä alkuperäisen hotellin aulassa rauhassa ja löysimmekin lähistöltä pari potentiaalista hotellia. Ensimmäinen niistä oli täynnä, mutta jo toisessa tärppäsi. Saimme onneksi ihan kivan huoneen sivukujan roskalavanäkymällä ja kovaa hurisevalla ilmastointilaitteella. Tässä kohtaa kello kolme yöllä millään noista ei ollut väliä. Tyyny, peitto ja seinät ympärillä tekivät meistä todella onnellisia.

 
Keskellä yötä ilman hotellia New Yorkissa 2
Jätehuoltoa New Yorkin malliin

Tämä hotellisäätö oli onneksi ainoa reissuamme kohdannut epäonni. Seuraavana päivänä saimme varattua erittäin sopuisaan hintaan Holiday Innistä hotellihuoneen 8th Avenuelta näköalalla Hudson-joelle, johon olimme oikein tyytyväisiä.

Keskellä yötä ilman hotellia New Yorkissa 3
 
Keskellä yötä ilman hotellia New Yorkissa 4
13. kerros puuttuu, syy siihen löytyy täältä

Kaverimme oli totaalisen ymmyrkäisenä siitä, että yllätimme hänet ravintolassa synttäri-illallisella ja kaupunki itsessään oli todella mahtava. Jenkkilästä löytyy muuten useammasta osavaltiosta sellainen mainio kauppa kuin Party City. Tästä jättitiimarista löydät kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä voi vaan juhlien järjestämisessä tarvita. Me käytiin shoppailemassa etukäteen kaikki kuvissa näkyvä rekvisiitta ja somistettiin ravintolan pöytä pikaisesti ennen kaverin saapumista. Oli muuten hieman jännää kuljettaa noita ilmapalloja ruuhkaisessa metrossa.

Keskellä yötä ilman hotellia New Yorkissa 5Keskellä yötä ilman hotellia New Yorkissa 6

Manhattan on suuresta koostaan huolimatta maailman helpoin ottaa haltuun, sillä useimmat itä-länsisuuntaiset kadut ovat nimetty numerolla ja sanalla Street, esim. W 38th Street ja pohjois-eteläsuuntaisten katujen nimestä löytyy aina Avenue. Länsipuolella olevat Streetit tunnistaa W(est) -kirjaimesta ja itäpuolella olevat E(ast) -kirjaimesta. Näiden raja kulkee 5th Avenuella. Katujen nimiin ja lempinimiin kannattaa perehtyä etukäteen, se tekee kaupunkiin tutustumisesta vieläkin helpompaa.

Parhaat nähtävyydet reissultamme löytyvät koosteena toisesta blogipostauksesta ja kävimme vierailemassa myös Sinkkuelämää -sarjasta tutun Carrien kotirappusilla.

Lue myös muut artikkelimme New Yorkista​

Vapaudenpatsas, New York

New Yorkin parhaat nähtävyydet

New York on ylivoimaisesti yksi suosikkikohteistamme! Sieltä ei lopu tekeminen ja näkeminen kesken, sillä kaupunki on täynnä ikonisia nähtävyyksiä.