Kirkko veren päällä

Venäjä puuttui omalta maalistaltani ja Ilkankin edellisestä vierailusta oli ehtinyt vierähtää aikaa jo lähes 30 vuotta, joten päätimme tehdä pikavisiitin Pietariin risteilyn muodossa. St. Peterline ja muutamat muut yhtiöt järjestävät viisumivapaita matkoja, joista nopeahkolla vertailulla totesin risteilyn olevan edullisin St. Peterlinen kautta ostettuna. Ikaalisten Matkatoimisto mainostaa hintoja per henkilö, mutta St. Peterlinen kautta melkein samalla hinnalla saa jo koko hytin edullisimmasta hyttiluokasta. Meitä lähti matkaan neljä henkilöä, joten tämä vaikutti myös matkayhtiön valintaan.

Matkan varaus sujui nettisivujen kautta hyvin maksuvaiheeseen saakka. Maksua ei jostain syystä saanut nettisivujen kautta suoritettua vaan saimme varaustiedot sähköpostiin. Soitimme asiakaspalveluun seuraavana päivänä ja meille tehtiin uusi varaus, josta saimme sähköpostiin vahvistuksen sekä laskun. Nettisivujen kautta tehty tilaus meni vanhaksi tietyssä ajassa ja emme vieläkään tiedä, mitä polkua pitkin tilaus olisi pitänyt viedä loppuun. Onneksi asiakaspalvelu neuvoi ystävällisesti meitä ja saimme varauksen kuntoon sekä maksettua. Hieman sekavaa. Risteilyn hinnan päälle tulee 25 euroa per henkilö 72 tunnin vierailijaviisumista ja kuljetuksesta satamasta keskustaan. Tämä paketti on pakollinen risteileville mikäli haluaa poistua laivasta maihin.

Laivaan meno- ja maahantulokiemurat olivat sen verran tapahtumarikkaita, että kirjoitimme niistä oman postauksen.

Turistibussien tapaamispaikka

Päivä Pietarissa

Noin 16-20 hengelle rekisteröity pikkubussi otti meidät kyytiin satamasta. Noin viidentoista minuutin päästä olimme Iisakinkirkon edessä ja saimme kuljettajalta ohjeet tulla samaan paikkaan odottamaan paluukyytiä. Satamasta annettiin myös aikataulu mukaan, jossa luki bussien kulkevan puolen tunnin välein. Pääsimme kohtuullisella odottelulla molempiin suuntiin. Meillä oli noin kuusi tuntia aikaa maissa.
Pietarin pääkirkko
Nevski Prospekt

Suurin toiveeni oli nähdä Verikirkko (Kirkko veren päällä) ja tämä toive perustui puhtaasti siihen, että kuvissa kirkko näyttää ihan satumaisen hienolta. Lähdimmekin kävelemään Iisakinkirkolta Verikirkkoa kohti pitkin Nevan valtakatua (Nevski Prospekt), joka on Pietarin pääkatu. Matkalla ohitimme Kazanin katedraalin, joka on Pietarin pääkirkko.

Verikirkko edestä kuvattuna

Värikäs Verikirkko

Kaupunkia halkovien kanaalien ansiosta suunnistus oli helppoa ja kohta edessämme häämöttikin jo Verikirkon upeat kupolit. Harmittavasti pääkupoli oli pressujen peitossa, joten ihan koko komeudessaan emme kirkkoa nähneet. Turisteja oli paikalla yllättävän vähän, joten saimme kuvailla kirkkoa melko rauhassa eri puolilta. Kirkon vieressä on suuri kaunis puisto ja ympäriltä löytyy myös runsaasti jos minkälaisen turistikrääsän myyjää sekä taiteilijaa.

Taiteilijoiden myyntipisteitä
Perinteinen paikallinen ruokakauppa löytyi heti seuraavasta korttelista kun jatkoimme matkaa Nevajoen suuntaan. Yllätykseksemme löysimme hyllystä myös Fazerin leivonnaisia. Muutoin tarjonta oli paikallista ja venäjää osaamattomana sisällöltään mysteeristä. Mukaan tarttui kuitenkin hieman tuliaisia sekä jäätelöt. Ulkona oli nimittäin vähintään 24 astetta lämmintä ja päivä oli vasta puolessa.

Yllätysjäätelöt
Ostoksilla törmää myös tuttuihin brändeihin

Seuraava kohteemme oli Eremitaaši, joka löytyikin todella helposti upean ulkokuorensa ansiosta. Saapuessamme upealle Palatsiaukiolle muistimme, että se Samsung 360 -kamera jäi laivaan. Voi harmitus! Tämä valtava aukio on kahdeksan hehtaarin kokoinen ja emme edes yrittäneet lähteä kiertelemään sitä kuumana porottavan auringon takia. Aikapulan vuoksi myös Emeritaašin valtavat taidekokoelmat jäivät väliin, mutta vierailimme kauniilla sisäpihalla.

Emeritaašin julkisivu

Palatsinaukion katseenvangitsija
Pylväs vuodelta 1834
Palatsinaukin rakennuksia
Kaunis vihertävä sisäpiha

Palatsiaukiolle oli kerääntynyt tällä välin moottoripyöriä selvästi jotain kokoontumisajoa varten. Halusimme kuitenkin käydä sillan toisella puolella puistossa nimeltä Birzhevoy Skver, jota matkaseurueellemme oli suositeltu käyntikohteeksi. Paikkaa pidetään Pietarin keskikohtana ja se sijaitsee Vasilinsaarella Nevan haarassa. Paikalle on aikoinaan 1800-luvun alussa rakennettu Pietarin pörssi ja sen yhteyteen tullirakennuksia. Samalla paikalla on myös sota-aikana toiminut keittiö, jossa on jaettu ruokaa nälkiintyneille asukkaille. Eräs jo kaukaa silmiin pistävä erikoisuus on kirkkaanpunaiset rostraalipylväät puiston molemmin puolin. Tästä puistosta olikin upeat näkymät niin Emeritaašille kuin Nevajoelle sekä vastapäiselle linnoitukselle. Puolen tunnin aikana paikalla kävi myös useita hääpareja seurueineen, josta saatoimme päätellä tämän olevan erittäin suosittu kuvauskohde myös paikallisten keskuudessa.

Puisto joen varrella

Neva-joen sillalla
Neva-joen sillalla
Linnoitus Neva-joen varrella
Laiva Neva-joen varrella

Runsaasta tyrkyttämisestä huolimatta emme lähteneet risteilemään Nevalle vaan palasimme Palatsinaukiolle, jossa moottoripyörien määrä oli moninkertaistunut. Jäimme uteliaisuudesta seuraamaan tapahtumaa ja näin tekivät myös kymmenet muut alueella liikkuneet. Paikallinen kirkonmies kävi pirskottamassa pyhää vettä kulkueeseen osallistujien päälle ja minäkin sain muutamia pisaroita päälleni.

Palatsinaukio täyttyy motoristeista

Kellon lähestyessä kahta tunnelma motoristien keskuudessa tiivistyi ja he alkoivat sovitella kypäriä päähänsä. Viisi moottoripyöräpoliisia johdatteli kulkueen liikenteeseen ja meteli oli korvia huumaava kun sadat, ellei jopa tuhannet moottoripyörät lähtivät liikenteeseen samanaikaisesti. Alla olevalta videolta voit seurata moottoripyörien virtaa.

Osa matkaseurueestamme alkoi osoittamaan hyytymisen merkkejä, joten suuntasimme hieman varjoisampaan Aleksanterin puistoon (Aleksandrovskiy sad), joka oli todella kaunis puisto suihkulähteineen. Sen reunalta löytyi tuttu Iisakinkirkko, jonka eteen meidät oli aamupäivällä jätetty. Muistimme lähistöllä olleen Craft Brew Cafen, joten suuntasimme tutustumaan sen ruokatarjontaan. Surffiteemalla sisustetun ravintolan listalta löytyikin niin erinomaisia venäläisiä käsityöläisoluita kuin ihan kelvollisen kuuloisia ruokia jokaiselle, joten ruokapaikan valinta oli helppo.

Taustalla upea Iisakinkirkko
Myös Pietarista löytyy yllättävän hyviä oluita

Kävimme katsomassa vielä lopuksi, olisiko Iisakinkirkkoon ollut mahdollista tutustua, mutta sinnekin oli jonoa ja sisäänpääsymaksu, joten siirryimme suosiolla odottelemaan paluukyytiä. Näin oli ajatellut moni muukin ja saimme odotella jonkun aikaa bussia, johon mahtuisimme. Onneksi niitä tuli useampi peräkkäin, joten pääsimme nopeasti takaisin satamaan ja laivaan.

Kultainen kupoli, yksi niistä
Uutta ja vanhaa
Pietarin satama-alue
Viimeisiä maisemakuvia Pietarista ennen lähtöä

Vinkkejä Pietariin matkaavalle

  • Vaihda etukäteen mukaan hieman käteistä rahaa, jos haluat asioida pienemmissä liikkeissä tai turistikojuissa, me emme tällä kierroksella törmänneet yhteenkään automaattiin
  • Suuremmissa liikkeissä toimivat tunnetuimmat luottokortit, lähimaksu, Apple Pay ja myös N26 oli ahkerassa käytössä
  • Kaikkiin kirkkoihin, joiden ohi kävelelimme oli pääsymaksu.
  • Jos haluat tutustua Pietariin rauhassa, saat risteilyhinnan tuplaamalla pakettiin lisää 1-2 hotelliyötä. Viisumi on voimassa 72 tuntia.
  • Elisa Reissunetillä voit surffailla Pietarissa huolettomasti kiinteään hintaan
  • Varaudu jonottamaan satamassa sekä laivalla, erilaisia tarkistuspisteitä on paljon ja voit lukea niistä lisää täältä