Savonlinnan Oopperajuhlat ovat kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma, joka järjestetään vuosittain Savonlinnassa. Oopperajuhlissa vierailee kuukauden aikana kymmeniä tuhansia ihmisiä nauttimassa monipuolisesta oopperaohjelmistosta

Kävimme ystäväni Tanjan kanssa katsomassa kesän 2018 oman uutuustuotannon, Pjotr Tshaikovskin Patarouvan. Olavinlinnan upeat puitteet tekivät minuun, ensikertalaiseen suuren vaikutuksen. Heinäkuun paahtavassa helteessä kevyt vaatetus, hyvät (tasapohjaiset) kengät, viuhka ja vesipullo olivat ensiarvoisen tärkeät varusteet. Tanja, joka on vieraillut jo useana kesänä oopperajuhlilla, kirjoitti arvion, jonka kautta pääset mukaan Patarouvan tunnelmaan.

Upeiden kuvien lähde on Savonlinnan Oopperajuhlien kuvapankki, kuvaajat ovat mainittu erikseen kuvien alla (ylin kuva: Valtteri Hirvonen).

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?

Näin käy myös Tshaikovskin Patarouvassa, oopperassa, joka nivoo yhteen teemoja rakkaudesta, kuolemasta, pakkomielteistä ja pelihimosta.

Tarinan renttu on Hermann. Hermann haluaa paljon ja suhtautuu haluamiinsa asioihin vähintäänkin pakonomaisesti. Hermann rakastuu, tai ainakin kuvittelee rakastuvansa, kuvankauniiseen Lizaan. Näin siitäkin huolimatta, että Liza on jo lupautunut vaimoksi toiselle miehelle, ruhtinas Jeletskille. Ruhtinas menettää kihlattunsa, kun Liza lankeaa Hermannin pauloihin, vain huomatakseen myöhemmin, ettei välttämättä olisi kannattanutkaan…

Kuvaaja: Valtteri Hirvonen
Kuva: Valtteri Hirvonen

 

Kuvaaja: Valtteri Hirvonen
Kuva: Valtteri Hirvonen

Saatuaan haluamansa, Hermannin mielenkiinto onkin nimittäin jo aivan toisaalla. Kiltin ja kunnollisen ruhtinas-kihlattunsa jättänyt Liza huomaa hyvin pian jääneensä auttamattomasti kakkoseksi Hermannin elämässä, kun pakkomielle pelaamiseen ja ennen kaikkea kolmeen salaperäiseen pelikorttiin ajavat kaiken edelle. Siitä huolimatta Liza ei lakkaa rakastamasta Hermannia ja odottamasta yhteistä elämää ja tulevaisuutta hänen kanssaan.

Peliriippuvuus ja päähänpinttymä kolmesta varman voiton tuovasta pelikortista ei lopulta vie kuolemaan ainoastaan Hermannia itseään, vaan myös Lizan sekä tämän isoäidin, kreivittären, jonka hallussa pelikorttien salaisuus oli – aina hautaan saakka.

Lähes 3½-tuntisessa Patarouvassa juoni kulkee kepeän ja aurinkoisen alun kautta paikoin jopa karnevalistiseen tunnelmaan värien, valojen, tanssin, mahtipontisten kuorokohtausten ja koskettavien aarioiden myötä. Kertomuksen edetessä siinä ajaudutaan koko ajan koti tummempia ja synkempiä sävyjä; suuntana vääjäämättömästi kuolema. Kuolemaa ei kuitenkaan, ainakaan tässä ohjauksessa, voi nähdä ”paha saa palkkansa” -opetuksen kaltaisena päätöksenä tarinalle. Hermannin ja Lizan rakkaustarina tässä elämässä oli tuhoon tuomittu, mutta kuolema yhdisti parin uudelleen.

Kuvaaja: Soila Puurtinen
Kuva: Soila Puurtinen

 

Kuvaaja: Soila Puurtinen
Kuva: Soila Puurtinen

Patarouva oli elämys niin katseltuna kuin kuultunakin. Jere Erkkilän ohjaus johdatteli yleisön 1890-luvun Pietariin – aikamatkaa tukivat täydellisesti Erika Turusen yltäkylläisen runsaat puvut ja Jani Uljaan lavastus, joka oli suunniteltu Olavinlinnan ainutlaatuiseen miljööseen täydellisesti. Yksi esityksen hienoimmista visuaalisista elämyksistä oli Olavinlinnan muureihin valoilla taituroitu ilotulitus, joka oli valaistuksesta vastanneen William Ilesin käsialaa. Kirsikan kakkuun toi paikoin jopa akrobaattisia ulottuvuuksia saanut tanssi; sen oli tarinaan nivonut koreografi Reija Wäre. Aivan jokainen Patarouvan upeista solisteista ansaitsisi erityismaininnan niin ikään, samoin kuin oopperan loistava kuoro. Kapellimestari Aleksander Vederniko otti todellakin kaikki tehot irti niin orkesterista kuin jokaisesta lavalla käyneestä laulajastakin.

Kuvaaja: Soila Puurtinen
Kuva: Soila Puurtinen

Vaikka muutamat eturivin oopperakriitikot tuomitsivat Patarouvan lähinnä keskikastin teokseksi, joku moitti sitä jopa sekavaksi, yleisö tuntui nauttivan siitä täysin rinnoin. Kuten mekin, tämän kesän viimeisessä esityksessä. Vaikka Patarouva on nimitasolla hyvinkin tunnettu teos, sitä ei todellakaan Suomessa ole kyllästymiseen asti esitetty. Jos niin onnellisesti kävisi, että se palaisi jonain tulevana kesänä Savonlinnan ohjelmistoon, olisin itse varmasti varaamassa siihen lippuja aivan ensimmäisten joukossa.

Kirjoittaja: Tanja Määttänen

Upea Olavinlinna
Design: Tom Röllich

Lue myös