Mikä saa ihmisen asettamaan tavoitteensa korkealle? Suuntaamaan katseensa yli horisontin ja puunlatvojen, sekä uhraamaan kehonsa ja budjettinsa sietokykyjen rajamaille ja ylikin? Miksi halutaan huipulle, missä tunnetusti on tuulisinta, ja mistä silmien eteen avautuvat huimaavat näköalat? En minä vaan tiedä.

Näin kuitenkin on, ja lumihuippuisten vuorten puutteessa ihmiskunta on valmis sankoin joukoin hankkiutumaan vaikka linnoitusten muureille ja näkötorneihin tai paremman puutteessa edes jätemäen huipulle. Huikaisevimpiin korkeuksiin pääsee usein näennäisen turvallisuudentunteen antavan hissin tai köysiradan kyydissä maksamalla poskettomia summia lipusta, jonka maksettuaan sitä tuskin enää raaskii jättää käyttämättä. Tolpan ympärillä ahdistuksen kourissa kiemurrellessa kuin tanssija, voi yrittää olla näkemättä liian tarkasti kaukana alapuolella ohi kiitäviä louhikkoja ja jyrkänteitä, ja samalla tuntea tehneensä edes jossain mielessä kelvollisen sijoituksen.

Säntiksen vuorenseinämät

Liput Säntiksen köysirataan
Säntis - maakerrostumat vuorenrinteessä

Tiedän tämän kaiken, koska – tarkoituksella tai epähuomiossa – matkareittimme on monesti sivunnut erinäisiäkin korkeanpaikankohteita siinä määrin läheltä, että Katri on ilmoittanut niiden tulleen lisätyksi matkasuunnitelmaamme. Poikkeuksetta ensin kiellän ketään menemästä näihin paikkoihin, sitten kieltäydyn menemästä itse ja lopuksi minut tavalla tai toisella lahjotaan paikan päälle jonottamaan. Tässä kohtaa on tunnustettava, että joka kerta olen ollut tyytyväinen että lähdin. Ainakin näin jälkeenpäin on hyvä sanoa niin.

IlkkaPlaysPokemon 2502m

Kärsin sen verran voimakkaasta korkeanpaikankammosta, että tiedän voivani pahimmassa tapauksessa jäätyä ihan täysin. Onneksi osaan mennessä kurkistella sen verran taaksepäin, että ainakin toistaiseksi olen onnistunut välttämään joutumasta niin pahaan kiipeliin, etten olisi sieltä selvinnyt pois. Pari kertaa olen oikeasti laittanut silmät kiinni ja jatkanut matkaa käsikopelolla. Näin kävi viimeksi Säntiksessä Sveitsissä, jossa osallistumispalkkioni oli lunastettavissa ravintolasta, joka oli kaiken järjen vastaisesti sijoitettu pitkän harjanteen päällä kulkevien rappusten toiseen päähän. Onneksi oli pilvistä eikä kunnolla näkynyt alas eikä edes ympärille, koska muuten en tiedä olisivatko jalat enää toimineet paluumatkalla.

Ihmisiä katolla ja rappuset harjanteella
Opaste Säntiksen vuoristokievariin
Rappuset harjanteella
Osallistumispalkkion lunastuspaikka häämöttää

Pilviverhon turvin uskaltauduin istumaan terassipöytään kaiteen viereen, jossa kauniit kukat ruukuissaan riippuivat rivissä, kuin odottaen kiinnitysten höllentyvän tai tuulenpuuskan tempaisevan ne alas ahnaana odottavaan tyhjyyden nieluun. Välillä tuulet puhaltelivat aukkoja pilviverhoon avaten alkoholijuoman kanssa nautittuna siedettävissä annoksissa näköaloja vastakkaisten rinteiden lohduttomiin yksinäisiin huippuihin ja kaukana alapuolella siintäviin levollisiin laaksoihin ja lampiin. Olisipa ollut sieltä käsin paljon mukavampi tarkastella tätäkin luonnon ihmetyötä.

Terassin kukkaruukku
Vehreä laakso kaukana alhaalla
Risti vuoren huipulla
Viereinen vuori
Tehtävä suoritettu - palkkion saa nauttia!

Paska reissu, mutta tulipa tehtyä? Ei sentään. Hengissä selvittiin, eikä tälläkään kerralla jäänyt pysyviä henkisiä vaurioita. Jos sinä itse tai matkakumppanisi on samalla tavalla kytkennöiltään niin hienostunut kuin minäkin, kannustan silti antamaan korkeanpaikankohteille mahdollisuuden. Kuten sanoin, aina on ollut hyvä mieli että tuli lähdettyä.

Läheinen vuori
Alppiheinikko
Portaikkoja Säntiksen huipulla

Omia vinkejä miten itsensä tai kaverinsa voi saada huimaaviinkin kohteisiin, ja miten niistä selviää kunnialla;

  •  Älä pakota äläkä painosta. Kammokärsijän pitää voida luottaa olevansa itse puikoissa ja päätäntävallassa.
  •  Lahjo. On täysin sallittua palkita siitä, että ylittää itsensä ja pelkonsa.
  •  Salli pakittaminen. Ei kannata mennä paikkaan, josta ei ole paluuta.
  •  Sulje silmäsi ikäviltä asioilta (mutta pidä kiinni kaiteesta tai seinästä).
  •  Alkoholi sopivina annoksina lievittää ahdistusta ja tekee hiirestä leijonan. Jos on pakko, niin nollaus vasta sitten tasamaalla. Itse suosin paikallisia oluita (käsityöläis, jos saatavilla). Ne on valmisteltu paikallisia raaka-aineita hyödyntäen ja olosuhteita huomioiden.

Muutamia akrofobisesti haasteellisimpia ja säväyttävimpiä kohteitamme (järjestyksessä):

Hyppää vielä lopuksi gondolihissin kyytiin nauttimaan mitä kauneimmista maisemista: